Itsenäisyyden lippukeskustelu 1917-1918

1. Leijonalippu

1.1. Senaatin lippukomitea

Suomen itsenäistyessä, senaatin talousosaston kauppa- ja teollisuustoimituskunta asetti 04.12.1917 lippukomitean laatimaan ehdotuksen kansallisesta lipusta. Komiteaan kuuluivat kauppaneuvos Lars Krogius, arkkitehti Eliel Saarinen ja filosofian tohtori Uuno Taavi Sirelius. ^[35]

Komitea ehdotti, että Suomella tulisi olla erilliset valtio ja kauppaliput. Valtiolipuksi esitettiin leijonalippua, joka oli sortovuosina saanut laajaa kannatusta. Sen monimutkainen muoto teki siitä kuitenkin hankalan merikäyttöön, joten kauppalipun tuli olla yksinkertaisempi. Tähän tarkoitukseen ehdotettiin punakeltaista ristilippua jossa ylänurkkaan lisättäisiin yhdeksän vaakunaruusua jotta se erottuisi paremmin Tanskan lipusta. Meri- ja luotsilipussa ruusujen tilalla olisi leijonakuvio. Ajatus ruusujen lisäämisestä tuli ilmeisesti Helsingin Laivanpäällikköyhdistykseltä.

Lippukomitea antoi ehdotuksensa 8. joulukuuta 1917.

Lippukomitea perusteli ehdotustaan senaatille seuraavanlaisesti:

» Ehdotuksen laatimisessa olemme katsoneet velvollisuudeksemme soveltaa Suomen leijonavaakunassa esiintyviä heraldisia värejä, punaista, keltaista ja valkoista. Tämä värikoostumus on kuitenkin aiheuttanut vaikeuksia tarpeellisen erottuvuuden aikaansaamisessa suhteessa Tanskan kansallis- ja kauppalippuun sekä kansainväliseen signaalilippuun, joka merkitsee kirjainta R. Samalla olemme pitäneet toivottavana ja luonnollisena, että Suomen lipun luonne saatettaisiin mahdollisimman lähelle muiden Pohjoismaiden lippuja, mutta käytännön syistä olemme halunneet jättää pois kielekkeisen muodon. Tämän mukaisesti olemme katsoneet tarpeelliseksi lisätä kauppalipun tangon puoleiseen yläkulmaan Suomen vaakunassa esiintyvät yhdeksän valkoista ruusua, mikä todennäköisesti tekee lipusta helposti erotettavan Tanskan kauppalipusta. Kauppalipun erottamiseksi edelleen meri- ja luotsilipusta olemme lisänneet vastaavaan kenttään ruusujen sijasta leijonan. » ^[1]

Lippuasia nousi esille heti myös lehdissä sen jälkeen kun komitea oli antanut esityksensä senaatille. Asiasta nousi vilkas keskustelu johon myös komitea päätti osallistua julkaisemalla lippuluonnospiirustukset ja niiden perustelut lehdistössä. Samalla komitea myös lausui mielipiteensä koskien muita lehdissä ehdotettuja lippuja kohtaan. Näistä ehdotuksista enemmän kappaleissa 4-6. ^[2]

1.2. Senaatin ensimmäinen lakiesitys 1918

Senaatti käsitteli lippukomitean esitystä 21.12.1917. Senaatti kannatti komitean ehdotusta siltä osin, että se hyväksyi leijonalipun. Kauppalipusta kuitenkin syntyi erimielisyyttä. Senaattori Louhivuori esitti, että kauppalipun tulisi olla sininen risti valkoisella pohjalla sekä Suomen vaakuna ylänurkassa. Senaattori Pehkonen olisi muuttanut komitean lippua vaihtamalla ruusujen taustan siniseksi. Senaattori Frey vuorostaan esitti lipun, jossa punaiselle taustalle tulisi keltainen risti, ja jota reunustaisi kaksi raitaa, joista sisempi olisi sininen ja ulompi valkoinen. Senaatti kävi keskustelua komitean, Louhivuoren, Pehkosen ja Freyn kauppalipuista ja päätyi kannattamaan Freyn lippua. ^[3]

Tammikuun 5. päivä senaatti päätti antaa eduskunnalle esityksen Suomen lipuksi. Lakiesityksessä molempien lippujen mittasuhteet määriteltiin 26:17. Kauppalipun mitat olisivat vaakasuoraan 8 x 0,35 x 0,4 x 2,5 x 0,4 x 0,35 x 14. Punaisten suorakulmioiden korkeudet olisivat 6,5 yksikköä. ^[4]

Senaatin lakiesityksen perustelut kuuluivat:

» Asiasta Senaatissa käsiteltäessä on johduttu sellaiseen tulokseen, että Eduskunnan hyväksyttäväksi esitetään: että edellämainittu komitean ehdottama n. s. leijonalippu säädetään erikoiseksi Suomen valtiolipuksi, jonka käyttämisestä hallitus antaa tarkempia määräyksiä; että merenkulku- ja kauppalipuksi määrätään kummankin edellämainitun väriyhdistelmän kannattajain mielipiteitten tukema ristilippu, jonka punaisella pohjalla on sinivalkoisen raidan reunustama kullankeltainen pystyristi. Näin muodostettu lippu on muitten maitten lipuista selvästi eroava, Suomen kansalle rakkaaksi käyneet vaakunavärit soinnukkaasti yhdistävä lippu. » ^[4]

1.3. Eduskunnan ensimmäinen käsittely ja sisällissota

Eduskunta käsitteli senaatin esitystä ulkoasiainvaliokunnassa 24. tammikuuta 1918. Valiokunnassa ruotsinkieliset ja nuorsuomalaiset kannattivat senaatin ehdottamia vaakunan väreihin perustuvia lippuja. Suomalainen puolue, maalaisliitto ja SDP kuitenkin muodostivat enemmistön, joka hylkäsi esityksen. Sen sijaan valiokunnan enemmistö ehdotti, että järjestettäisiin julkinen kilpailu uusien lippujen suunnittelusta ja kutsuttaisiin tunnettuja taiteilijoita osallistumaan siihen. Tämän lisäksi, kunnes uusi lippu olisi valittu, tulisi väliaikaisena lippuna käyttää sinivalkoista lippua jossa ylin puoli olisi sininen ja alin valkoinen.

Valiokunnan mietintö päättyi:

» Valiokunta on Hallituksen lähettämien lippunäytteiden lisäksi saanut vastaanottaa useita muitakin ehdotuksia ja luonnoksia, mutta on kuitenkin ollut sitä mieltä, ettei tätä maallemme tärkeätä eri kansalaispiireissä mitä innokkaimmin pohdittua kysymystä ole vielä tarpeeksi valmisteltu. Suomen riippumattomalle tasavallalle pitäisi saataman sen arvoa mahdollisimman hyvin vastaava omaperäinen valtiolippu. Valiokunnan mielestä tämä tarkoitus saavutettaisiin parhaiten, jos pantaisiin toimeen kilpailu Suomen lipun luonnosten hankkimiseksi.
(...)
Kilpailun toimeenpano tulee epälemättä jonkun verran viivyttämään lippukysymyksen ratkaisua. Kun kuitenkin varsinkin merenkulkijain taholta on huomautettu, että tämän kysymyksen nopea ratkaisu on välttämätön, jos tahdotaan välttää arvaamattomia haittoja ja vahinkoja, on Valiokunta pitänyt tarpeellisena, että asia järjestetään väliaikaisesti. Se voisi tapahtua siten, että kunnes laki Suomen lipusta saadaan aikaan, Suomen lippuna olisi käytettävä sinivalkoista lippua, joka on kokoonpantu kahdesta samankokoisesta suorakaiteen muotoisesta kankaasta, ylempänä sininen, alempana valkoinen; lipun pituus olisi oleva 26 yksikkömittaa ja leveys 17 yksikkömittaa. Kun Eduskunta epäilemättä voi tehdä lopullisen päätöksensä asiasta toukokuun 1 päivään mennessä, olisi sinivalkoinen lipun käyttäminen rajoitettava sanottuun päivään kestäväksi.» ^[5]

Suomalainen puolue, eli vanhasuomalaiset, oli perinteisesti sinivalkoisten värien kannalla, samoin kuin maaseudun ääntä edustanut maalaisliitto. Sosialidemokraateille värikysymys ei ollut erityisen tärkeä vaikka rojalistinen leijona-symboli ei miellyttänytkään. SDP:n radikaali siipi oli jo päättämäisillään vallankaappauksesta, joten lippukysymys oli toisarvoinen asia. Kilpailua ei ehditty järjestää, sillä vain muutama päivä valiokunnan käsittelyn jälkeen sisällissota syttyi. Sisällissodan alettua ja punakaartin vallatessa pääkaupungin, Senaatti siirtyi sodan loppuajaksi Vaasaan. Lippuasian jäätyä eduskuntaan jumiin, senaatti päätti antaa määräyksen väliaikaisten lippujen käytöstä. Sodasta huolimatta, suomalaisia laivoja seilasi maailman merillä ja ulkoasiainvaliokunnallekin esitetty kiireellinen tarve omalle lipulle oletettavasti huomioitiin senaatissa. Vaasan senaatti antoi täten 15.02.1918 määräyksen, jossa leijonalippua tulisi tilapäisesti käyttää kauppalippuna, kunnes eduskunta voisi asiasta tarkemmin määrätä:

» Suomen Senaatti on Talousosaston Kanslian esittelyssä päättänyt, että kansallislipuksi ehdotettu leijonalippu on Suomen merenkulku ja kauppalippuna käytettävä, kunnes Eduskunta on Suomen lippukysymyksen ratkaissut. » ^[32]

Kuitenkin paria viikkoa myöhemmin, 27.02.1918, senaatti perui aikaisemman määräyksen lipusta, ja päätti sen sijaan, että kauppalippuna tulisi käyttää senaattori Freyn suunnittelemaa ja senaatin eduskunnalle ehdottamaa kauppalippua. Edellisen päätöksen perumisen taustalla lienee ollut yksinkertaisesti se, että monimutkaista leijonlippua ei alunperinkään ollut tarkoitus käyttää kauppalippuna. Freyn suunnittelema lippu olisi kauppalipuksi sopivampi.

» Suomen Senaatti on, Talousosaston Kanslian esittelyssä, peruuttaen helmikuun 15 päivänä 1918 tekemänsä päätöksen, antanut seuraavat määräykset Suomen väliaikaisesta merenkulku- ja kauppalipusta:
Tämän päätöksen julkaisemispäivästä tulee Suomen kauppalaivojen väliaikaisena merenkulku-ja kauppalippuna käyttää kokopunaista, karminisinoberin väristä lippua, jonka leveys on 17 yksikkömittaa ja pituus 26 yksikkömittaa ja minkä kullankeltainen risti, reunustettuna kahdella raidalla, niistä sisempi sininen ja ulompi valkoinen, jakaa neljään suorakaiteeseen, joiden kaikkien leveys on 6,5 ja tangonpuoleisten pituus 8 sekä ulompien 14 yksikkömittaa. Keltaisen ristiraidan leveys on 2,5 , sinisen 0,4 ja valkoisen 0,35 yksikkömittaa. » ^[6]

Senaatin määräyksestä huolimatta Freyn lippu ei tullut laajempaan käyttöön merenkäynnin ulkopuolella. Sen sijaan sodan aikana leijonalippu oli etenkin Vaasan senaatin ja virallisen vallan tunnus, vaikkei sitä oltu lailla virallistettu. Se liehui Helsingin valtauksen jälkeen saksalaisten kanssa voitonparaatissa sekä Suomenlinnassa, kun Senaatin puheenjohtaja P. E. Svinhufvud symbolisesti valloitti Viaporin ja muutti sen nimen Suomenlinnaksi. Voitonparaatin yhteydessä 16. toukokuuta tasavallan joukkojen ylipäällikkö Mannerheim julisti päiväkäskyssään:

» Armeijan päämäärä on saavutettu. Maamme on vapaa. Lapin tuntureilta, Ahvenanmaan ulommaisimmista luodoista aina Siestarjokeen asti liehuu leijonalippu. » ^[36]

Vaikka Vaasan senaatti liputti leijonalipulla ja suoritti symbolisen vallanvaihdon Helsingissä sen alla, maakunnista kotoisin olleiden valkoisten joukkojen keskuudessa sinivalkoiset värit olivat jo vanhastaan suosiossa. Sodan kuluessa sinivalkoisuus alkoi yhä vahvemmin kytkeytyä valkoiseen armeijaan, suojeluskuntiin ja jääkäreihin. Ne liittyivät ajatukseen suomalaisesta kansallisrintamasta joka taisteli ulkomaisena uhkana koettua sosialistista vallankumousta vastaan. Vaikka sinivalkoiset värit olivat alunperin syntyneet uskollisuudesta keisarille - ja vaikka ne sortovuosien aikana oltiin yhdistetty vanhasuomalaisten myöntyväisyyslinjaan - niin talonpoikaisarmeijan joukoille ne edustivat edelleen Topeliuksen luomaa suomalaiskansallista ihannetta. Kun he nyt olivat luomassa uutta itsenäistä suomalaista kansallisvaltiota, oli sellaisen valtion värit luontevasti sinivalkoiset. Punakeltainen leijonalippu edusti heille vuorostaan vanhanaikaista epäkansanomaista valtaa. Voitonparaateissa molemmat liput olivat vielä rinnakkain näkyvissä, mutta sodanjälkeisessä lippukeskustelussa sinivalkoisuus sai uutta pontta yhteydestään suojeluskuntiin.

2. Sisällissodan jälkeen

Sisällissodan jälkeen eduskunta otti lippukysymyksen uudelleen käsittelyyn. Hallituksen alkuvuodesta esittelemä esitys Suomen lipusta siirrettiin perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi ja aiemmin ulkoasiainvaliokunnassa työskennelleet edustajat jatkoivat asian käsittelyä, sosialisteja lukuun ottamatta. Lippukysymyksellä alkoi nyt olla jo kiireen tuntua. Perustuslakivaliokunta, jota johti K. J. Ståhlberg, kokoontui keskustelemaan lippukysymyksestä 17. toukokuuta, eli voitonparaatin jälkeisenä päivänä. Kokouksen alettua tuli nopeasti selväksi, että senaatin alkuvuodesta ehdottama leijonalippu ja Freyn kauppalippu eivät olleet mitenkään mahdollisia.

Vanhasuomalaiset ja maalaisliitto olivat perinteisesti sinivalkoisten värien kannalla, mutta nyt myös nuorsuomalaiset, jotka sortovuosien aikana olivat tukeneet punakeltaisia värejä, kääntyivät kannattamaan sinivalkoista lippua. Sinivalkoisuutta perusteltiin paitsi vanhoilla argumenteilla, että kansa oli jo 1860-luvulta lähtien omaksunut nämä värit omikseen, mutta myös sillä, että ne sodan myötä nyt assosioituivat suojeluskuntiin ja vapaan valkoisen Suomen voittoon. Leijonalippua ja punakeltaisia värejä vuorostaan pidettiin nyt sinivalkoisten kannattajien puolelta täysin mahdottomina. Ne olivat paitsi tavalliselle kansalle vieraat värit, mutta sodan jälkeen niiden syntinä olivat myös assosiaatiot sodan raakuuksiin ja kapinallisten punalippuihin. RKP:n riveistä yritettiin vielä puolustaa punakeltaisten historiallista merkitystä, mutta tässä vaiheessa oli jo selvä, että Suomen tuleva lippu oli oleva sinivalkoinen.

Sininen risti valkoisella pohjalla nousi nopeasti suosituimmaksi vaihtoehdoksi, vaikka myös valkoista ristiä sinisellä pohjalla ehdotettiin. Sininen risti nähtiin kuitenkin paremmin erottuvana Ruotsin lipun ja Islannin silloisen epävirallisen lipun kanssa. Sinivalkoiset värit haluttiin yhdistää pohjoismaisen ristilippumallin kanssa, jotta saataisiin lippu, joka yhdistäisi sekä Fennomaanisen perinteen, että yhteyden länsimaiseen kulttuuripiiriin. Punakeltaistenkin värien suhteen pyrittiin löytämään kompromissi ruotsinkielisten kanssa; ne haluttiin säilyttää lipussa jossakin muodossa ja eri vaihtoehtoja niiden sijoittamisesta lippuun esitettiin. Maalaisliiton A. O. Wuorimaa ehdotti lipun ylänurkkaan maakuntatunnuksia, kuten tähtiä tai ruusuja, viitaten vuoden 1917 lippukomitean ehdotukseen. Tekla Hultin kannatti leijonavaakunan lisäämistä ylänurkkaan ja ehdotti leijonalippua edelleen valtiolipuksi. Lauri Ingman puolestaan esitti, että ylänurkkaan voisi sijoittaa punakeltaiset suorakulmaiset kentät, kun taas Santeri Alkio ehdotti kompromissina leijonavaakunan asettamista ristin keskelle. Ståhlberg suhtautui kriittisesti ylänurkan väritykseen ja ehdotti, että punakeltaiset värit voitaisiin lisätä kapeina raitoina sinisen ristin ympärille.

Punakeltaisten lisävärien sijoittelusta ei kuitenkaan saavutettu yksimielisyyttä. Ingman ehdotti, että valiokunta päättäisi tässä vaiheessa vain lipun pääväreistä ja jättäisi punakeltaisten värien yksityiskohdat myöhemmän valmistelun varaan. Ehdotus hyväksyttiin äänin 14–2: lipuksi päätettiin sininen risti valkoisella pohjalla, ja lipun ylänurkkaan varattiin tila punakeltaisille väreille, joiden lopullisesta muodosta päätettäisiin myöhemmin. Valiokunta antoi asian jatkovalmistelun Ingmanille ja valiokunnan sihteerille A. F. Puukolle. He laativat päätöksen pohjalta luonnoksen, jossa punakeltaiset värit esiintyivät kolmioina lipun ylänurkassa. Tämän luonnoksen pohjalta Akseli Gallén-Kallelaa pyydettiin suunnittelemaan lipun lopullisen muodon.^[26]

2.1. Gallén-Kallela

Valiokunnan luonnos esiteltiin seuraavaksi Akseli Gallén-Kallelalle, joka oli tuolloin pääesikunnassa piirustusoasaston johtajana. Hänen alaisinaan olivat taiteilijat Eero Snellman ja Bruno Tuukkanen ja heidän vastuullaan oli univormujen, mitalien ja lippujen suunnitteleminen puolustuslaitokselle. Gallén-Kallela kuitenkin vastusti valiokunnan lipun suunnitelmaa ja kieltäytyi ottamasta tehtävää vastaan. Gallén-Kallela oli monien muiden taiteilijoiden tapaan punakeltaisten värien kannattaja, ja oli näiden värien pohjalta suunnitellut kaksi lippuluonnosta, joissa punakeltaiset ristit oli asetettu valkoiselle taustalle. Mikäli väreiksi olisi välttämättä valittava sininen ja valkoinen, hän olisi suosinut valkoista ristiä sinisellä taustalla.

Eero Snellman muisteli myöhemmin:

» Helluntaipyhien tienoilla Gallén-Kallela sai tehtäväkseen valtakunnan lipun suhteitten suunnittelun. Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan sihteeri, fil. tri Puukko saapui pyhien edellä eräänä aamuna toimistoomme ja hänellä oli mukanaan eduskunnan periaatteelliseen päätökseen - sininen risti valkealla pohjalla - perustuva luonnosehdotus Suomen lipuksi. Luonnoksessa oli kapeahko sininen risti, Skandinavian lippujen tavoin. Maan kielisuhteiden ja niiden vaatiman tasapuolisuuden vuoksi oli lipun lipputangon puoleinen yläneliö jaettu vinoittain punaisiin ja keltaisiin kolmioihin. Ehdotus oli kamala, ja se saattoi Gallén-Kallelan suorastaan raivostumaan hänen sanoessaan lipun muistuttavan Andreaksen-ristiä. Uuden lippuehdotuksen tekeminen jäi nyt Gallen-Kallelan tehtäväksi. Viimeksimainittu matkustui kuitenkin maalle, eikä hänellä sinivalkoisen lipun vastustajana ollut todennäköisesti erityistä intoa lipun suunnitteluun. » ^[25]

Perustuslakivaliokunta oli kuitenkin siniristilipusta päättänyt ja oli järjestänyt asiasta kokouksen 22. toukokuuta. Valiokunnan sihteeri A. F. Puukko kävi kokouspäivän aamuna Gallén-Kallelan toimistolla ilmoittamassa, että mikäli Gallén-Kallela ei olisi halukas suunnittelemaan lippua, niin valiokunnan kansanedustajat tulisivat tekemään näin itse. Taiteilija ei kuitenkaan enää ollut paikalla koko kaupungissa.

3. Siniristilippu 1918, 1920 ja 1978

3.1. Vuoden 1918 lippulaki

Gallen-Kallelan kieltäytyessä tehtävästä, hänen alaisensa Eero Snellman ja Bruno Tuukkanen päätyivät suunnittelemaan lippuluonnokset. Snellman ja Tuukkanen eivät myöskään pitäneet valiokunnan pyyntöä onnistuneena. Risti oli heidän mielestään liian kapea, valittu sininen väri liian haalea ja ylänurkan punakeltaiset olivat 'räikeässä ristiriidassa' sinivalkoisten värien kanssa. Sen sijaan he päättivät ehdottaa valiokunnalle että kauppalippu olisi puhtaan sinivalkoinen ja valtiolippuun sekä sotalippuun punakeltaiset värit asetettaisiin leijonavaakunan muodossa ristin keskelle.

» Helluntain jälkeisenä ensimmäisenä arkipäivänä tohtori Puukko saapui hakemaan lippuluonnosta. Gallén-Kallelaa ei saatu mistään kiinni, niinpä ryhdyimme yhdessä Tuukkasen kanssa kiireellä tekemään lippusuunnitelmia. Valiokunnalla oli kokous samana päivänä kl 12, ja siellä oli muös lippukysymys saatettava raktaisuun, ja pahimmassa tapauksessa eduskunnan ehdotuksen mukaisesti. Suunnittelimme sinistä ristiä eri kokoisena ja muotoisena. Lopujen lopuksi päädyimme yksikkömittoihin 3:4:5.10 lipputangosta lähtien. Ruotsinkielisten värivaatimusten ryydyttämiseksi tuli onnelisena päähänpistona mieleeni ehdottaa, että vahvistettaisiin kolme lippua: valtiolippu, sotalippu ja kauppalippu, joista kahteen ensimmäiseen sijoitettaisiin sinisen ristin keskelle punakeltainen vaakuna, silloin vielä kruunullisena. » ^[25]

Perustuslakivaliokunta kävi kokouksessaan 22. toukokuuta läpi Snellmanin ja Tuukkasen luonnokset ja enemmistö edustajista piti näitä hyvin onnistuinena. RKP:n edustajat Wrede ja Estlander edelleen vastustivat sinivalkoisia värejä ja ilmoittivat jättävänsä asiasta vastalauseen. Vastalauseen liitteenä Estlander myös antoi oman ehdotuksensa kauppalipuksi, jossa punakeltaisen ristilipun ylänurkkaan lisättäisiin sinivalkoiset kentät.

Valiokunnan reilu enemmistö oli kuitenkin Snellmanin ja Tuukkasen luonnosten kannalla ja äänesti niiden puolesta. Valiokunta laati asiasta esityksen eduskunnalle, jossa lippulaki seuraavaksi käsiteltäisiin. Valiokunnan perustelut kuuluivat:

» Valiokunta ei ole voinut yhtyä Hallituksen esityksessä olevaan ehdotukseen, jonka mukaan Suomen lipun perusväreiksi tulisivat Suomen vaakunan värit, punainen ja. keltainen. Valkoista, ja sinistä on laajoissa osissa maata jo pitkät ajat pidetty kansallisväreinä. Siniseltä väriltä ei meillä myöskään puutu historiallisia juuria. Niinpä se on useitten maakuntavaakunain perusväri, ja eräissä niistä se esiintyy yhdistyneenä valkoiseen. Valkoisen merkeissä on punainen hirmuvalta äsken kukistettu ja Suomen vapaus saavutettu. Valiokunta on sentähden päättänyt Suomen lipun perusväreiksi ehdottaa valkoista ja sinistä.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan Suomen merenkulku- ja kauppalipun muodoksi ristilippua. Valiokunta sitä mieluummin kannattaa tätä muotoa, kun sitä käytetään kaikissa muissakin Pohjoismaissa. Mitä tulee perusvärien valintaan ristiksi ja pohjaksi, niin on huomattava, että sinipohjainen ja valkoristinen lippu voisi helposti kaukaa katsottuna sekoittua Ruotsin lippuun, jossa, niinkuin tunnettu, on keltainen risti sinisellä pohjalla. Sitä paitsi on epävirallinen Islannin lippu sinipohjainen, valkoristinen. Valiokunta on niin ollen, ja kun tummavärinen risti valkealla pohjalla lienee merellä selvemmin näkyvä, ollut sitä mieltä, että Suomen lippuna pitäisi olla merensininen risti valkoisella pohjalla. Valiokunnassa on lausuttu suotavaksi, että Suomen vaakunan värien, joiden ottamista lipun perusväreiksi myöskin on vaadittu, joka tapauksessa pitäisi olla lipussa edustettuina. Ottaen huomioon tämän mielipiteen, on Valiokunta päättänyt ehdottaa, että valtiolipussa olisi ristin keskellä oleva Suomen vdakuna. Kun kauppalipuissa käytännöllisistä syistä yleensä ei käytetä vaakunoita tai muita senkaltaisia merkkejä, olisi kauppa- ja merenkulkulippuna käytettävä valtiolippua ilman vaakunamerkkiä.» ^[8]

Valiokunnan ehdotus hyväksyttiin eduskunnassa 28.05.1918 ja laki Suomen lipusta annettiin senaatissa 29.05.1918. ^[33]

3.2. Tasavallan lipusta poistetaan kruunu

Suomen vaakuna sai tarkan muotonsa marraskuussa 1919 Eric Ehströmin piirrustusten pohjalta, mutta vain paria kuukautta myöhemmin helmikuussa 1920, vaakunasta poistettiin kruunu. Kuningaskuntahankkeen epäonnistuttua kruunullista vaakunaa ei enää pidetty tasavaltalaiselle Suomelle sopivana. Samalla lipun vaakunan kilven muotoa muutettiin nelikulmaiseksi, niin että se asettuisi ristin keskelle (kilven alareunan lippaa lukuunottamatta). ^[38]

Marraskuussa 1920 annettiin tarkentava asetus jossa valtiolipun käyttö rajattiin vain valtion toimielimille. Yksityisten henkilöiden tuli ainoastaan käyttää kauppalippua. ^[34]

Vuonna 1925 valtioneuvosto antoi päätöksen jossa määrättiin Suomen lipun mallivärien näytteistä (200/25). Villa- ja puuvillakankaasta valmistettuja näytteitä tuli valmistaa ja paketoida paperiin ja metallirasioihin. Näitä tuli lääninhallitukset ja eräät ministeriöt säilyttää ja tarpeen vaatiessa antaa yritysten ja kansalaisten käyttää mallina lipunvalmistuksessa.

3.3. Vuoden 1978 lippulaki ja lipun värien uusi määritys

Vuonna 1957 valtioneuvosto asetti heraldisen toimikunnan valmistelemaan ehdotuksia heraldisen lainsäädännön täydentämiseksi. Tämän yhteydessä toimikunta totesi, että vuonna 1925 vahvistetut mallivärit eivät enää olleet riittävän tarkkoja, sillä lippuja oli alettu valmistaa paitsi perinteisistä villasta ja puuvillasta, myös tekokuitukankaista. Lisäksi tekstiilivärjäystekniikka oli kehittynyt huomattavasti, mikä teki vuoden 1925 malliväreistä vanhentuneita. Tämän vuoksi toimikunta katsoi, että Suomen lipun värien tulisi määritellä uudelleen nykyaikaisilla menetelmillä. Toimikunnan ehdotus ei kuitenkaan johtanut välittömiin toimenpiteisiin. ^[37]

Vuonna 1967 heraldinen toimikunta nosti kysymyksen lipun väreistä uudelleen esille. Tämän pohjalta valtioneuvosto asetti 16. helmikuuta 1967 erillisen lippukomitean, jonka tehtävänä oli laajemmin tarkistaa Suomen lipun lainsäädäntö ja laatia yhtenäiset ohjeet lipun käytöstä, myös värejä koskien. Värien osalta komitea ehdotti, että värien määrittelyssä siirryttäisiin nykyaikaiseen ja kansainvälisesti hyväksyttyyn optiseen mittausmenetelmään. Vanhojen mallivärien tutkimuksessa oli havaittu, että lipun sininen väri oli vuosien varrella muuttunut ja että myynnissä olevat liput olivat usein vaaleampia kuin ne oli alunperin vuonna 1918 suunniteltu olevan. Bruno Tuukkanen oli tämän myös vahvistanut komitealle. Komitea päätyi lisäksi ehdottamaan erillistä lakia Suomen vaakunasta, mitä ei aikaisemmin ollut olemassa. Ja koska vaakuna sijaitsi myös valtio- ja sotalipussa, komitea katsoi, että vaakunan lainsäädännön käsittely samassa yhteydessä oli perusteltua. Eric Ehströmin vuonna 1919 suunnittelema vaakuna yksinkertaistettiin Olof Erikssonin piirtämään yksinkertaistettuun malliin. Samalla valtiolipun vaakunakilvestä poistettiin alhalla ollut pieni kieli, tehden kilvestä täyden nelikulmion. ^[37]

Koskien lippujen keskinäistä asemaa, komitea katsoi, että Suomen tulisi muuttaa silloinen kauppalippu kansallislipuksi ja tehdä siitä ensisijainen lippu. Vuonna 1918 annetussa laissa valtiolippu oli määritelty ensisijaiseksi lipuksi, josta kauppalippu ja sotalippu johdettiin. Komitea ehdotti kuitenkin, että kansallislipusta tulisi ensisijainen lippu, koska tämä vastaisi paremmin Suomen kaltaisen kansanvaltaisen valtion periaatteita. Sotalippu puolestaan päätettiin nimetä kielekkeiseksi valtiolipuksi, sillä puolustusvoimat ovat osa valtiota, ja sotalippu olisi näin ollen valtiolipun johdannainen.^[37]

Komitean laatima lakiehdotus Suomen lipusta hyväksyttiin eduskunnassa 1978 ja se tuli voimaan 01.06.1978. Komitean ehdotus uudesta värimäärityksestä ei kuitenkaan edennyt lakikirjoihin asti, vaan laissa todetaan ainoastaan, että Suomen lipun väreistä valtioneuvosto antaa tarkemmat määräykset.

Vuonna 1984 Kansallisarkiston heraldinen lautakunta toi jälleen kerran esille sen, että sinistä ei ollut vieläkään määritelty uudestaan. Sisäministeriö käynnisti viimein vuonna 1988 prosessin, jossa VTT mittasi eri sinisiä sävyjä sopivan sävyn löytämiseksi. Vuonna 1992 heraldinen lautakunta valitsi 12 koevärjätyn kangaspalan joukosta uuden sinisen, joka vastaa parhaiten alkuperäistä vuoden 1918 väriä. Vertailun jälkeen valinta kaventui Pantone-väreihin 294 C, 301 C ja 287 U, joista 294 C osoittautui lähimmäksi. Punaisen sävyksi valikoitui vuorostaan 186C ja keltaisen 123C. Värit määriteltiin myös NCS ja CIE-värijärjestelmissä. Valtioneuvosto vahvisti päätöksen Suomen lipun väreistä (827/1993) vuonna 1993. Tämä päätös tummensi yleisesti käytettyjen lippujen sinisen sävyä palauttamalla sen lähemmäksi alkuperäistä. ^[31]

4. Merenkävijöiden lippukeskustelu

Merenkävijät ja laivapäällystöyhdistykset osallistuivat aktiivisesti Suomen lipusta käytyyn keskusteluun, erityisesti kauppalipun osalta. Koska laivurit olivat kauppalipun pääasiallisia käyttäjiä, heidän näkemyksillään oli suuri merkitys. Punakeltaiset värit olivat suosittuja, mikä johtui osittain siitä, että merenkävijöiden joukossa oli paljon ruotsinkielisiä. Keskustelussa korostui myös käytännön näkökulma: lipun piti olla helposti valmistettavissa merellä, sillä liput kuluivat nopeasti. Lisäksi huolena oli, että punakeltainen ristilippu voisi kuluneena muistuttaa liikaa Tanskan lippua, joten moni ehdotus pyrki lisäämään jotain lisäelementtejä, kuten tähtiä tai lisäväriä ristin ympärille. Näitä kysymyksiä käsiteltiin myös lippukomiteassa ja senaatissa, mikä osoittaa, että merenkävijöiden näkemyksiä kuunneltiin tarkoin.

4.1. Helsingin Laivanpäällikköyhdistys

Kun senaatin lippukomitea vielä valmisteli ehdotustaan, Helsingin Laivanpäällikköyhdistys päätti kokouksessaan 06.12.1917, että yhdistys esittäisi senaatille punakeltaisen ristilippuehdotuksen jossa lipun ylänurkkaan lisättäisiin 9 valkoista tähteä tai ruusua. Laivakapteenit Georg Stenius ja Victor Sundman esittivät ehdotuksen suullisesti senaatissa seuraavana päivänä Senaattori Renvallille. Kaksi päivää myöhemmin, senaatin asettama lippukomitea päätyi ehdottamaan senaatille versiota ruusujen kanssa.

Yhdistyksen pöytäkirjasta 06.12.1917:

» Päätettiin tehdä viipymättä esitys Suomen Senaatille oman kauppalipun hyväksymisestä Suomelle sekä, mitä tulee lipun ulkonäköön, yksiselitteisesti suositella täällä siitä annettua ehdotusta, jonka mukaan lipussa tulisi olla keltainen pystyssä seisova risti punaisella pohjalla hyvin tasapainotetuissa mittasuhteissa sekä yhdeksän valkoista, selvästi erottuvaa tähteä tai ruusua ylimmässä kentässä lähimpänä tankoa. Merikapteenit George Stenius ja Victor Sundman valtuutettiin esittämään tämä yhdistyksen toive Senaatille suullisesti. » ^[27]

4.2. Laivanpäällystöliitto

Laivapäällystöliitto vuorostaan kritisoi ajatusta ruusuista tai tähdistä lipussa, pitäen niitä turhan vaikeavalmisteisina merellä. Sen sijaan liiton hallitus päätti esittää punakeltaista ristilippua jonka ristin ympärille lisättäisiin siniset raidat. Ehdotus oli siis sama kuin n.k. Dagbladsflaggan, jota Helsingfors Dagbladet ehdotti vuoden 1863 lippukeskustelun aikana, ja joka silloin saavutti suosiota merenkävijöiden parissa. Tuolloin risti sijoitettiin useimmiten lipun keskelle, kun taas Laivapäällystöliiton ehdottama versio edusti tyypillisempää pohjoismaista ristilippumallia. Liittohallitus lähetti asiasta kirjelmän sekä senaatille että merenkuluntarkastaja Gustaf Wredelle ja liitti mukaan kuvan ehdotetusta lipusta.

» Helsingin Laivanpäällikköyhdistys käsitteli lippukysymystä kokouksessaan t. k. 6 p. ja oli sitä mieltä että kauppalipussa tulisi olla keltainen risti punaisella pohjalla ja että lähinnä tankoa oleva yläruutu olisi koristettava yhdeksällä valkoisella tähdellä. Tätä ehdotusta on myös kannattanut senaatin asiassa asettama komitea, kuitenkin niin että tähdet on vaihdettu ruusuiksi.

Omasta puolestamme emme voi yhtyä tähän ehdotukseen mitä tulee tähtiin (ruusuihin). Mielestämme ne ovat aiheettomia ja omiaan suuressa määrin vaikeuttamaan lipun valmistamista etenkin merellä, jossa usein voi olla tärkeätä saada uusi lippu nopeasti tehdyksi. Sitäpaitsi olisi mahdotonta tyynellä säällä tai kun lippu on kiertynyt tangon ympäri kaukaa eroittaa se Tanskan kauppalipusta. Edelleen tulee lipun — ja ennen kaikkea kauppalipun, joka edustaa kansaamme vieraissa maissa ja merellä — olla vertauskuva kansakunnan niinsanoaksemme valtiollisesta yksyydestä. Että Yhdysvallat ovat lippuunsa ottaneet niin monta tähteä kuin liitossa on valtioita, voi olla paikallaan, koska eri pikkuvaltiot nauttivat valtiollista itsenäisyyttä vissiin määrään saakka, mutta että me asettaisimme lippuumme niin monta tähteä kuin meillä on maakuntia, tuntuu ainakin meistä perusteettomalta, etenkin kun maakunnillamme nyttemmin on muikein vain historiallinen merkitys.

Sellaisesta kauppalipusta, jota Helsingin Laivapäällystöyhdistys on ajatellut, on keskusteltu meriliikepiireissä muillakin paikkakunnilla, m.m. Turussa, mutta yllämainituista syistä sitä ei ole pidetty sopivana, jotavastoin sellainen lippu, jossa olisi punaisella pohjalla keltainen risti kapean sinisen nauhan ympäröimänä — sommittelultaan siis Norjan kauppalipun kaltainen — on herättänyt suurta mielenkiintoa. Tämä lippu myöskin liittyisi Skandinavian maiden lippuihin — ja sitä kai useimmat toivovat —ja sininen nauha tekisi että se helposti voitaisiin eroittaa Tanskan lipusta. Kannattajia on myöskin lipulla, jossa on punaisella pohjalla keltainen risti, mutta koska keltaväri vaalenee, voitaisiin se sekoittaa Tanskan lippuun. Viimemainitusta syystä kernaimmin yhtyisimme kannattamaan lippua, jossa on tuo kapea sininen nauha. Esitämme tässä kuvan siitä. » ^[9]

Laivapäällystöliiton sisällä nousi esille myös monia muita lippuja joita on mainittu Suomen merenkulun aikakausilehdessä 1/1918.

» Lippukysymys oli käsiteltävänä joulukuun 14 p:nä Ahvenanmaalla asuvien Suomen Laivapäällystöliiton jäsenten kokouksessa, jossa päätettiin lausua toivomuksena, että Suomella tasavaltana pitäisi olla ainoastaan yksi lippu, jonka muodostaisi keltainen risti punaisella pohjalla sekä keltaisen ristin sisässä kapea punainen risti. Suomen Laivapäällystöliiton Viipurin paikallisyhdistyksen kokouksessa joulukuun 20 p:nä hyväksyttiin yksimielisesti paikkakunnan Laivapäällystöyhdistyksen ehdotus kauppalipuksi, jonka ehdotuksen mukaan lipussa olisi valkoisella pohjalla sininen risti sekä ylemmässä sisäneliössä yhdeksän sinistä tähteä.

Muuan Koivistolla asuva merikapteeni ehdottaa kansallis- ja kauppalipuksi lippua, jonka muodostaisi viisi sinistä ja neljä valkoista vaakasuoraa raitaa, siten järjestettynä, että molemmat äärimmäiset olisivat sinisiä. Ylemmässä sisäkulmassa olisi punaisella pohjalla kahdeksan keltaista tähteä. Erään kuopiolaisen mielestä lippukysymys saisi paraimman ratkaisunsa, jos lipussa olisi keltaisella pohjalla sininen risti.

Muitakin ehdotuksia on tehty, kuten punainen risti keltaisella pohjalla ja valkoinen risti sinisellä pohjalla j. n. e. Suomen Laivapäällystöliiton ylimääräisessä yleisessä kokouksessa joulukuun 29 p:nä yhtyi läsnäolleista enemmistö n. k. lippukomitean laatimaan ehdotukseen kauppalipuksi. » ^[10]

4.3. Vaasan Laivanpäällikköyhdistys

Vaasan laivanpäällikköyhdistys esitti oman muunnelman Helsingin laivanpäällikköyhdistyksen tähtilipusta, jossa tähtien tausta vaihtuisi siniseksi. Sanomalehti Vaasa kritisoi 27.04.1918 väriyhdistelmää ja ehdotti vären vaihtamista sinivalkoiseksi ristilipuksi jossa tähtien tausta olisi punainen.

» Näinä päivinä on Vaasan kaupungintalon katolla liehunut näytteenä Vaasan laivanpäällikköyhdistyksen lippuehdotus. Se on pääväriltään punainen keltaisella ristillä. Tangonpuoleinen yläkulma on sininen, varustettuna yhdeksällä valkealla tähdellä, jotka kuvaavat Suomen maakuntia. Tätä lippuehdotusta vastaan voi kuitenkin syyllä tehdä sen muistutuksen, että Suomen vaakunassa nämä yhdeksän tähteä ovat punaisella pohjalla, joten valkoiset tähdet sinisellä pohjalla owat heraldisesti väärät. Jos siis ei, syystä kyllä tahdota sellaista lippua, jota voi luulla esim. Tanskan lipuksi, olisi oikeammin tehdä lipun tangonpuoleinen yläkulma punaiseksi valkoisina tähtineen, jolloin muut pinnat tulisivat sinisiksi väri, jota maamme väestön valtava enemmistö toivoo ja on jo pitkät ajat tottunut pitämään kansallisvärinään. Lipun keskiväri, risti, olisi silloin wvlkoinen, joka vaikuttaisi ettei sitä sekoitettaisi Ruotsin lippuun. Tästä olisi myöskin se etu, että lippuun tulisi yksi väri vähemmän. Tässäkin suhteessa täyttäisi tämä lippu ne ehdot, joita kauppalipulta yleensä vaaditaan. Pääväri tulisi siis olemaan sinivalkoinen; ainoastaan tangonpuoleisessa yläneliössä olisi punaisella pohjalla valkoiset tähdet. » ^[11]

4.4. Sjöfararen

Eräs merenkävijä nimimerkillä "Sjöfararen" ehdotti Hufvudstadsbladetissa 24.05.1918 seuraavanlaista kauppalippua:

» Kaksi kauppalipuksi ehdotettua mallia, jotka lippukomitea ja senaatti ovat esittäneet, tuskin voidaan käytännöllisyyden kannalta pitää onnistuneina. Niistä saatu kokemus osoittaa, että valkoiset ruusut ja sinivalkoiset raidat eivät monissa tapauksissa erotu selvästi etäisyydeltä. Tämän vuoksi voidaan turvallisesti todeta, että nämä kaksi lippumallia voivat helposti sekoittua Tanskan lippuun, Dannebrogeniin.

Yksinkertainen ristilippu voisi sen sijaan olla seuraavanlainen, yhdistäen punakeltaiset ja sinivalkoiset värit: keltainen risti, jota reunustaa punainen raidat, niin että tangon puoleiset kaksi kenttää olisivat siniset ja ulommat kentät valkoiset. Mittasuhteet yläreunaa pitkin: sininen 8, punainen 1, keltainen 3, punainen 1, valkoinen 14; tangon suuntaisesti: sininen 6, punainen 1, keltainen 3, punainen 1, sininen 6. Viileämmät sinivalkoiset värit saavat eloa ja yhtenäisyyttä eloisammasta rististä, ja punainen reuna erottaa selvästi keltaisen valkoisesta. Lisäksi se estää – kuten Saksan laivaston lipun risti osoittaa – valkoisen katoamisen sumuisella säällä. Lipun valmistaminen vaatisi saman työmäärän kuin Norjan lipun valmistus. Tämä olisi eduksi merenkulkijoille. » ^[24]

5. Taiteilijoiden ehdotuksia

Myös taiteilijapiirit olivat aktiivisesti mukana keskustelussa ja kannattivat lähes yksimielisesti punakeltaisia värejä. Kun eduskunta käsitteli senaatin lakiehdotusta lipusta, ulkoasiainvaliokunta esitti kilpailun järjestämistä kauppalipun suunnittelusta, johon taiteilijat olisi kutsuttu mukaan. Jos kilpailu olisi toteutunut, lopputuloksena olisi todennäköisesti ollut punakeltainen lippu. Kilpailu kuitenkin peruuntui sisällissodan syttymisen myötä.

5.1. Suomen Taiteilijaseuran ehdotus

Suomen Taiteilijaseura järjesti tammikuussa 1918 oman lippukomitean käsittelemään lippukysymystä. Komitean puheenjohtajaksi asetettiin taidemaalari Heikki Tandefelt ja komitea päätyi ehdottamaan kauppalipuksi senaatin lippukomitean muunnelmaa jossa valkoiset ruusut vaihdettaisiin valkoisiin reunoihin keltaristin ympärille. Vaihtoehtona seuran komitea myös piti puhdasta punakeltaista ristilippua. Tandefelt esitti ehdotuksen Työmies- sanomalehdessä 16.01.1918.

» Mitä ensinnäkin siniwalkoiseen lippuun tulee, ei allekirjoittanut ole tawannut ainoatakaan taiteilijaa - arkkitehtiä, maalaria, kuwanweistäjää tai koristetaieilijaa - joka olisi sitä kannattanut. Siniwalkoinen on köyhin ja kylmin ajateltawista wäriyhtymistä, mistä tosiasiasta jo on huomauttanut Goethe, ensimmäinen värisointuteorian laatija.

Hallituksen ehdottama siniwalkoinen-punakeltainen kompromissilippu on yleisesti katsottu sangen epäonnistuneeksi. Se ei ole kaunis. Se on korea kuin lastenkamarilippu ja kirjawa kuin sirkusilmoitus. On ylimalkaan mahdotonta edullisesti sowittaa yhteen lippuwäreja sininen, walkoinen, punainen ja keltainen. Sitäwastoin on waltion lippukomitean ehdottama punakeltainen ristilippu, ylemmässä sisäalassa olevine waakunaruusuineen, saanut lukuisasti kannattajia taiteilijain keskuudessa. Ainoastaan siihen ajatellut ruusut ovat herättäneet wastalauseita.

Tämän wuoksi on Taiteilijaseuran lippukomitea omasta puolestaan kannattanut lippua, jossa waakunaruusujen walkea wäri on somistettu kapeaksi reunustaksi keltaisen ristin ympärille. Walkoinen esiintyy siten kieltämättä hywin edullisesti punaisen ja keltaisen wäliwärina. Ja tämä sowitelma on heraldisesti oikea. Mutta kun sitä wastaan saattaa syyllä huomauttaa, että walkeat reunustat, katsottuina pitkän matkan päästä, lisääwät Suomen lipun yhdennäköisyyttä Tanskan lipun kanssa, on myöskin ajateltu, että ne tämän wuoksi woitaisiin jättää pois. Näin ollen saisimme yksinkertaisen ristilipun, jossa olisi waakunamme pääwärit. » ^[12]

5.2. Suomen Koristetaiteilijoiden Liitto Ornamo

Koristetaiteilijoiden Liitto Ornamo oli myös punakeltaisten värien kannalla, mutta liitto olisi vuorostaan muuttanut senaatin lakiehdotuksen kauppalippua vaihtamalla sininen raita punaisella. Ornamo lähetti asiasta kirjeen eduskunnalle 14.01.1918.

» Katsoen lippukysymyksessä kenties tärkeimmäksi lipun esteettiset ja värisointuopilliset arvot, rohkenee Koristetaiteilijain Liitto Ornamo anoa, että Eduskunta Suomen tasavallalle lipun hyväksyessään kannattaisi liiton t.k. 13 p:nä lausumien ponsien perusteella hyväksymää lippua.

Koristetaiteilijan Liitto Ornamo päätti kokouksessaan väriyhtymät epäonnistuneina hyljäten yksimielisesti kannattaa ristiaiheista vaakunaväreistä sommiteltua lippua. Lippukomitean ehdotusta ei kannatettu, sillä pidettiin siinä löytyviä ruusuja esteettisesti epäonnistuneita, turhina ja lipun kaunista yksinkertaisuutta häiritsevinä.

Sensijaan kannattaa Koristetaiteilijain Liitto Ornamo Senaatin sinivalkojuovaista punapohjaista keltarististä lippuehdotelmaa. Kuitenkin ehdottamana vaatimuksena esitettiin, että neljäs eli sininen väri vahingollisena poistettaisiin. Neljän värin käyttö lipussa tuomittiin heraldisesti epäonnistuneeksi, kauneuden kannalta katsottuna jyrkästi hyljättäväksi. Antamalla sinisen värin sijalla punaisen pohjan loistaa esiin saataisiin erittäin kaunis lippu, joka esteettisesti täyttäisi korkeimmatkin vaatimukset. Myöskään ei olisi peljättävissä että tämä lippu tuottaisi sekaannusta Tanskan lipun kanssa.

Koristetaiteilijain Liitto Ornamo anoo siis, että Suomen Eduskunta hyväksyisi Suomen kauppalipuksi Senaatin ehdotuksen yllämainitulla muutoksella. Koristetaiteilijain Liitto kannattaa siis perusteluihinsa nojaten Suomen tasavallan lipuksi punapohjaista keltarististä lippua, jonka ristiä ympäröi punainen ja valkoinen juova. Kauppalipusta johdettaisiin merilippu halkomalla skandinavialaiseen tapaan lipun kärjen viirin muotoon. Postilipussa tulisi valkea postitorvi kuvatuksi vasempaan ylimmäiseen punaiseen ruutuun. » ^[13]

6. Muita ehdotuksia vuosilta 1917-1919.

Kun lippukomitea asetettiin suunnittelemaan Suomen lippua vuoden 1917 lopulla, alkoi samalla myös julkinen keskustelu asiasta. Erinäiset yhdistykset, taiteilijat, lehdet ja yksityishenkilöt jälleen tarjosivat omia ehdotuksiaan.

6.1. Valtionarkeologi Appelgren-Kivalo

Valtionarkeologi tri. Hjalmar Appelgren-Kivalo osallistui maaliskuussa 1917 julkiseen lippukeskusteluun esittämällä että Suomen lipun tulisi olla valkoinen risti sinisellä ja ristin keskellä leijonavaakuna. Ehdotus sai huomiota ja kannatusta vuosien 1917-18 aikana ja sillä liputettiin m.m. Pohjolan talolla Helsingissä.

» Lippumme tulee väreillään ja eduskuvillaan yhdistää kaikki historialliset ja kansalliset traditsioonit ja sen ohessa sisältää merkin Suomen valtiollisesta itsenäisyydestä. Ehdotan sen vuoksi valkoisen pystyristin siniselle pohjalle ja ristin keskelle Suomen punakeltaisen vaakunan. » ^[16]

Appelgren-Kivalo kuului Helsingin Suomalaisen Seuran jäsenistöön, ja loppuvuodesta 1917 seurassa heräsi huoli siitä, että Suomi olisi päätymässä leijonalippuun lippukomitean ehdotuksen mukaisesti. Suomalainen Seura oli yksi vanhimmista suomalaismielisistä seuroista ja täten kannatti sinivalkoisia värejä. Kokouksessaan 11.12.1917 seura päätti tukea Appelgren-Kivalon lippuehdotusta ja laati asiasta kirjelmän lippukomitealle:

» Ei voi kieltää, että punakeltainen on jonkunverran tullut käytäntöön lipuissa, etupäässä kaupungeissa ja niiden lähistöllä ja että punasta sitäpaitsi meillä kuten muuallakin on käytetty ja tultanee käyttämään erikoisena oppositionin värinä. Mutta suomalainen kansa yleensä maaseudulla ei niitä kansallisväreinä käytä. Se vietää juhlansa niinkuin ennenkin sinivalkoisen lipu suojassa. Olisi sentähden suuri erehdys, jos nyt, kun Suomi on julistautunut itsenäiseksi valtakunnaksi, nämä vanhat, kansan suurimmalle osalle rakkaat kansallisvärit poistettaisiin Suomen kansallispuista. Niiden suojassa on meidän kansallisen historiamme luotu ja niille ovat meidän kansalliset suurmiehemme antaneet kansallisen merkityksen.

Mutta silti ei vaakunan värien tarvitse tästä lipusta puuttua. Älköön niitä kuitenkaan käytettäkö eristettyinä itse vaakunasta. Itsenäisen Suomen tulisi mielestämme lipun väreissään ja eduskuvissaan mikäli mahdollista yhdistää kaikki tärkeimmät valtiolliset ja kulttuurimuistot historiassamme ja sen ohessa sisältää merkin valtiollisesta itsenäisyydestämme. Sopivana lippuna ehdottaisimme sen vuoksi esim. valtionarkeoloogin, t:ri Hjalmar Appelgren-Kivalon sommitteleman valkoisen pystyristin siniselle pohjalle ja ristin keskelle Suomen vaakunan, jonka päävärit ovat punainen ja keltainen. Tämmöisenä luulisimme lippumme olevan täysiarvoisen eduskuvan yhdistyneen Suomen valtiollisista ja kulttuuriharrastuksista. ^[17]

» Suomalaisen seuran ehdotus on kompromissiehdotus: siinä suositellaan Z. Topeliuksen kesäjärven ja talvilumen sinistä ja valkoista, joista jälkimmäinen muodostaisi ristin, edellinen pohjan: ristin keskoon sijoitettaisiin Suomen vaakuna. Tällaista lippua vastaan voi huomauttaa, että siinä on liiaksi erilaisia värejä, ettei se perustu eittämättömälle heraldiselle pohjalle ja että koko vaakunan sijoitus lippuun on harvinaista. Suomen kansalla on kyllä valta laittaa lippunsa millaiseksi se haluaa, mutta poikkeamalla niistä tosiasioista, joille muiden maiden liput on luotu, se asettaa itsensä poikkeusasemaan. » ^[2]

6.2. Laila & Kauko Järvinen

Tammikuussa 1918 kääntäjä Laila Järvinen ja varatuomari Kaarlo Kauno Järvinen antoivat eduskunnalle kirjeen, jossa he esittivät oman näkemyksensä Suomen lipusta. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta oli samaan aikaan käsittelemässä senaatin lippulakiluonnosta. Kauko Järvinen oli tuolloin senaatin kauppa- ja teollisuustoimituskunnan kanslisti, eli hän oli töissä samassa toimituskunnassa joka vastasi lippukomitean asettamisesta ja lippuasian esittämisestä senaattoreille joulukuussa 1917.

» Suomen tasavallan kauppa ja merilipuksi ehdotamme oheenliitetyn mallin mukaista sinipohjaista valkoirististä lippua, jonka vasemmassa yläkulmassa olisi keltareunainen punainen vinoristi. Sovitusehdotelmana luulisimme tähän voitavan yhtyä varsinkin kuin tämä sekä kauneudelliselta että käytännölliseltä kannalta katsoen mielestämme täyttää suurimmatkin vaatimukset sekä edustanee muuten suunnilleen eri värien kannattajien suhteellista lukumäärää maassamme. Mitat ovat: lipun koko pituus 26 mittayksikköä, leveys 17, pienempien suorakaiteiden pituus 8, suurempien 15, leveys 7, ison ristin leveys 3, pienen ristin koko leveys 1,5 josta punainen 0,3 ja keltaiset 0,6 mittayksikköä. » ^[18]

6.3. J. Penger

Caius Kajannin teoksessa »Suomen lippu kautta aikojen» (1983) esitellään varatuomari J. Penkereen nimissä 18. toukokuuta 1918 päivätty lippuehdotus. Suunnitelmassa Suomen kansallis- ja kauppalipuksi hän esitti valko-sini-keltaista lippua, vartio- ja puolustuslipuksi leijonalippua, jonka yläkulmassa oli kauppalippu pienoiskoossa, sekä valtiolipuksi puhdasta leijonalippua. Kajannin teoksessa on julkaistu kuva alkuperäisestä luonnoksesta.^[19]

Ehdotuksen tekijän henkilöllisyys on kuitenkin herättänyt kysymyksiä, sillä aikakauden lakimiesmatrikkelit (1909, 1926) eivät tunne lakimiestä nimeltä J. Penger. Samoin aikakauden sanomalehdissä ei ole Penger-nimisestä varatuomarista mitään mainintaa. Yksi mahdollinen ehdokas voisi sen sijaan olla Joel Rafael Penger, joka toimi toisena omistajana helsinkiläisessä Penger & Palmfelt -asianajotoimistossa vuosina 1916–1921. Joel Penger oli ilmeisesti liikemies, mutta ei kuitenkaan lakimies, joka oli mukana monissa yrityksissä, ja hän oli myös Helsingin Tanssiopiston perustaja. Myöhempinä vuosina Penger ajautui kuitenkin mukaan erinäisiin petoksiin ja talousrikoksiin joista hän sai useampia tuomioita 1920-40 luvuilla. Penger oli syntyjään Joel Kuosmanen ja kotoisin Möhkön kylästä Ilomantsista, mutta esiintyi myöhemmin sekä Joel Penger että Rafael Penger nimien alla. ^[41] Koska alkuperäisen ehdotuskirjeen nykyinen sijainti on sivuston ylläpitäjälle tuntematon, varmuutta Joel Penkereen ja lippuehdotuksen yhteydestä ei voida täysin vahvistaa.

6.4. Gustaf Wrede

Kajannin kirjassa »Suomen lippu kautta aikojen» (1983) mainitaan, että luotsi- ja majakkalaitoksen pääjohtaja Gustaf Oskar Axel Wrede teki ehdotuksen punakeltaisesta ristilipusta ^[19]. Valtiolippu olisi kielekkeinen ja lipun yläkulmassa olisi vaakunaleijona. Kauppalipun nurkassa olisi sen sijaan kaksi valkoista viivaa. Kirjassa ei mainita missä ja milloin Wrede teki kyseisen ehdotuksen, mutta eduskunnan arkiston vuosien 1917-18 lippuaiheisessa kokoelmassa on Wreden käyntikortti, jonka takapuolelle on piirretty käsin kyseinen kauppalippu. ^[20]

6.5. Nybergin lippu

Ratainsinööri Hugo Nyberg Joensuusta lähetti lippukomitean Uuno Sireliukselle kirjeen 09.12.1917 jossa hän ehdotti valtiolipuksi punakeltaista ristilippua tähden kera. Lipun mitat ovat 13:8, ristin leveys on lipun pituus jaettuna 12:sta ja tangonpuoleiset punakentät ovat neliöitä. Kauppalippuna olisi valtiolippu jota ympäröisi valkoinen kenttä. Postilipussa olisi postitorvi sopivassa kohtaa ja tullilipussa Merkuriuksen sauvat. Lippu mainitaan Kajannin kirjassa »Suomen lippu kautta aikojen» (1983) ja siinä on myös kuva Nybergin lippupiirrustuksesta. ^[19] Alkuperäisen kirjeen nykyinen sijainti on sivuston ylläpitäjälle tuntematon.

Lippukomitean tehtyä ehdotuksensa Suomen lipuksi senaatille, Nyberg lähetti senaattori Heikki Renvallille 11. joulukuuta kirjeen, jossa hän esitti mielipiteensä kauppalipun mitoista. Renvall oli tuolloin kauppa- ja teollisuustoimituskunnan johtaja. ^[42]

» Lippukomitea kuuluu nyt saaneen ehdotuksensa Suomen lipuksi valmiiksi ja jättäneet tämän Senaattiin. Mitä nyt komitean ehdottamaan kauppalippuun tulee, niin jos sen suhdemitat ovat sellaiset kuin lehdissä on näkynyt, niin meidän täytyy väittää että lippumme tässä suhteessa voisi saada paljon kauniimmaksi ja oikeammaksi.Komitean ehdotuksen mukaan tulisi pituus suhtautua leveyteen kuin 25/17 (siis myös kuin 1,5/1,02), mutta jos kerran käytetään tätä suhdetta, niin miksei yksinkertaisesti määrätä suhteeksi 1,5/1, sillä erotus 0,02 on ilman kaikkea käytännöllistä merkitystä.

Ristin leveydeksi on määrätty suhdeluku 3 ja suurimman punaisen pituudeksi luku 14. Paljon aistikkaammaksi, ja ”sectio aura” säännön mukaan, tulisi lippu jos käytetään suhde 24:15 (mikä on se sama kuin 8:5) ja jos etäisyys lipun etureunasta ristin etureunaan tehdään yhtä suureksi kuin lipun leveys (siis molemmat suhdeluvut = 15). Ristin leveys pitäisi tehdä 1/10 pituudesta, siis suhdeluku 2,5. Komitea ehdottaa ta leveydeksi lukua 3, mutta risti tulisi tämän kautta liian leveäksi, josta lipun ulkomuoto aivan varmasti tulisi kärsimään. Meidän ei tarvitse orjallisesti matkia Ruotsia ja Norjan lippua, jos kerran itse voimme löytää parempaa.

Kaiken tämän johdosta rohkenen ehdottaa että Senaatti antaisi tehdä myös muutoksen jossa nyt esitetyt seikat ovat huomioon otetut, olen varma että Senaatti jollain tulee huomaamaan ehdotukseni etevämmyyden ja yksinkertaisuuden, verratuna komitean ehdotukseen. Juuri kirjettä lipun valmistamisen kanssa ei pitäisi olla että muutaman tunnin juoksutus työ vaikeuttaisi häiritsevästi. Tämän ohella pyydän saada huomauttaa että kaikkien sivistysmaiden kauppalippu on samalla heidän kansallislippunsa. Meidän leijonalippu ei pitäisi siis kutsua kansallislipuksi vaan valtiolipuksi, vastaen esim. Preussien ”Landsflagga”. » ^[42]

6.6. Vilho Setälä

Tutkija ja tietokirjalija Vilho Setälä kannatti sinivalkoisia värejä mutta ehdotti ristin korvaamista kalevalaisella hakaristillä. Siniristilippu muistutti hänen mielestään liikaa keisarinvallanaikaisia purjeseurojen lippuja.

» Eduskunnan perustuslakivaliokunta on, kuten olemme kertoneet, ehdottanut lippua, jossa on valkoisella pohjalla leveä sininen risti ja keskellä Suomen vaakuna. Tätä perustuslakivaliokunnan ehdotusta vastaan on eräässä meille lähetetyssä kirjoituksessa muistutettu, että lippu tässä muodossaan muistuttaa kovin paljon venäläisten purjehdusseurain lippua, joka on muuten ehdotuksen kaltainen, mutta yläkulmassa kaupungin tai maakunnan vaakuna. Kirjoittaja herra Vilho Setälä esittää lipuksi sinistä hakaristä valkoisella pohjalla, merkkiä, jota olemme tottuneet jo näkemään suomalaisissa lentokoneissa ja voimavaunuissa. Aihe olisi aivan omaperäinen ja kotoinen. Tätä kirjoittajan jo aikaisemmin keksimää aihetta kannattaa kyllä harkita ennenkun asia lopullisesti päätetään. Väreistä — sininen ja valkoinen — ei tulle enää kiistaa. »
^[21]

6.7. Jonas Heiska

Taidemaalari Jonas Heiskan ehdotus pyrki yhdistämään punakeltaiset ja sinivalkoiset värit. Vilho Setälän ehdotuksen innoittamana hänkin käytti lipussaan hakaristiä.

» Jos toivomme kysymykselle onnellista ratkaisua, niin että kaikki kansalaiset voivat siitä yhtyä, lienee jo verrattain selvää, että mitä ensinnäkin väreihin tulee, on kaikista kaksiväriehdotelmista tinkimättä luovuttava. Ei siis yksinomaan punakeltainen eikä myöskään yksinomaan sinivalkoinen saata olla Suomen uusi lippu. Ken jommastakummasta väriyhdistelmästä tahtoo itsepintaisesti kiinni pitää, hän ei tule saamaan jakamatonta kannatusta, puhukoonko minkä ryhmän tai “lippukomitean" auktoriteetilla tahansa. Sellainen yksipuolisuuden ja väriköyhyyden harrastus on “ymmärtämistä vain puolittain ja prosetoimista puolittain".

Mutta ennenkuin käymme lähemmin väreistä puhumaan, on selvitettävä itse lipun aatteellinen ydin, sille muodonantava vertauskuvallinen sommittelu. Millainen se on oleva? Sotaisa jalopeurako miekkoineen keskittävänä aatteena? Eräs kirjoittaja on tuonut ilmoille tässä suhteessa mielestäni sangen onnistuneen ajatuksen ehdottamalla, että liian monimutkaisen vaikeapiirteinen jalopeurakuvio lipussamme korvattaisiin vanhalla kalevalaisella mielikoristeella: hakaristillä. Omaksuen tämän muodollisessa vaikka ei värisommitelmallisessa suhteessa käsittääkseni oikeaa ratkaisua kohti viitottavan ajatuksen, rohkenen ehdottaa lippumme yleismuodolle kirjoituksemme otsikossa kuvatun lopullisen hahmoittelun. Siinä näkyisi keskessä kokoavana supisuomalaisena aiheena tuo mainittu, yhtä yksinkertainen kuin viehättäväkin, ikivanha pyhä koriste, jota varmaankin jo itse seppo Ilmarinen lienee käyttänyt somistustarkoituksiin Samponsa kantta kalkutellessaan. » ^[22]

6.8. Tampereen Sanomat

Tampereen Sanomat oli toukokuussa 1918 hyvinkin kriittinen siniristilippua kohtaan ja ehdotti leijonalippua jossa tausta vaihdettaisiin valkoiseksi. Kauppalipuksi tulisi senaatin alkuvuodesta ehdottama Freyn lippu.

» Lippukysymyksestä on viime aikoina kirjoitettu paljon, mutta vain yhdeltä puolen. Topeliuksen värien ihailijain taholta on aitosuomalaisella itsepäisyydellä kaikennäköksissä kirjoituksissa koetettu käyttää hyväkseen vapaussodan iskusanojen ja tunnusmerkkien synnyttämää hetken joukkohypnoosia ohjatakseen kammon “punanasia" kohtaan kammoksi punaista väriä kohtaan ja myötätunnon valkoisia kohtaan myötätunnoksi ja kannatukseksi sinivalkoiselle wäriyhdistelmälle. Tuloksena on ollut sokeus, joka ei ole hypnotisoitujen sosialistilaumain sokeutta vähäisempi. Hetken mielivian vaikutuksesta koetetaan johtaa lippukysymys päätökseen, josta on tuleva vaikeasti korjattava skandaali. Perustuslakiwaliokunta ehdottaa lipuksemme venäläisten purjehdusseurain ja erinäisten muitten venäläisten laitosten lippua: valkoinen lippu, kohtisuora sininen risti. Vastaavanlaiset ehdotukset ovat aikaisemmin heti kuolleet mahdottomuuteensa juuri mainitulla perustalla. Eihän pitäisi voida ajatella mahdolliseksi, että suomalaiset alukset kantaisivat venäläistä lippua nyt kun tahdotaan olla Venäjästä ainiaaksi vapaat.

(...)

Mitään asiallisia, positiivisia perusteita ei koskaan ole esitetty sinivalkoisen väriyhdistelmän hyväksi. Mutta leijonalippua aikoinaan arvosteltiin ankarimmin sillä asiallisella perusteella, että vaakuna oli vaikea kuvata lippuun. Nyt ollaan valmiita kompromissaamaan siten, että valtakunnan lipuksi otettaisiin valkoinen siniristinen lippu, jossa Suomen vaakuna on keskellä ristiä. Siitä kyllä kenellekään ei ole oleva iloa, sillä Suomen punakeltainen vaakuna ei värinsä puolesta sovi valkosinieen lippuun. Jos tahdotaan kompromissata ja samalla suoritaa veroa nykyiselle mielialolle, voisihan valtakunnan lipun ajatella kokovalkoiseksi, keskellä suurikokoinen Suomen vaakuna, ja kauppalipun hallituksen ehdotuksen mukaiseksi, punapohjaiseksi sinivalkoisella reunustetulla keltaisella ristillä. Silloin liput herättämänsä väritunteen puolesta kävisivät yhteen ja lippumme olisi Suomen nuoren, elinvoimaansa uskovan kansan symboli. » ^[23]

6.9. Eric O. W. Ehströmin luonnos

Suunnitellessaan päivitettyä siniristilippua vuonna 1920 yksi Eric Ehrströmin hylätyistä luonnoksista oli seuraavanlainen: ^[15]

6.10. Sinikeltaristilippu

Senaatin vielä käsitellessä lippukysymystä joulukuun 1917 ja tammikuun 1918 aikana, useampi henkilö toi esille ehdotuksen sinisesta rististä keltaisella pohjalla, eli käänteisen Ruotsin lipun. Laivapäällystöliiton sisäisissä lippukeskusteluissa tämän ehdotuksen toi esille eräs nimeltämainitsematon Kuopiolainen kapteeni. Sanomalehti Savossa nimimerkki A.K. ehdotti lippua 08.12 ja nimetön ruotsinkielinen Vaasalainen lähetti senaatille kirjeen 31.12.1917.

Mielipidekirjoitus Sanomalehti Savossa 08.12.1917:

» Joku aika sitten pohdittiin kowasti minkälainen lippu Suomella tulisi olla. Lopulta lienee päästy melkein yksimielisyteen, että lippunamme tulisi olla leijonalippu. Monet arvelevat, että lippu kun lippu kunhan se olisi oma. Näitä asioita ei meidän pitäisi näin välinpitämättömästi sivuuttaa. Jos katsellaan tuota leijonalippua, niin on se kylläkin komea jossakin juhlakentällä, katselijan ollessa jokseenkin siinä tangon juurella.

Kauvemmas se näyttää vaan mustalta, eikä sitä eroita onko siinä leijonan tai minkään muunkaan elävän kuvaa ensinkään. Siis tuosta ei ole meille matkakirjaksi. Lippu pitää olla sellainen, että se näkyy selvästi ja loistaa kauas.

Etäälle näkyvä on keltainen lippu ja siinä sininen raita ristiin. (Musta raita olisi vieläkin parempi syystä että se ei muutu päivässä). Samanlainen, mikä heilui kesällä höyrylaiva „Leppävirta 1:n“ tangossa. Ensiksikin siinä on omat värinsä, ettei niitä ole millään toisella valtakunnalla. Jos nyt kauppalaivamme vetäsee tuon lipun tahvelinsa nokkaan Kiinassa eli Kaliforniässä, niin heti huomataan että se muistuttaa pohjoismaita, mutta ei ole Norjan, ei Tanskan eikä Ruotsin lippu. Se on sen neljännen pohjoismaan eli siis Suomen lippu. Toinen hywä puoli on se, että se ei ole minkään puolueemme lippu. Kuitenkin saisi siihen ruotsalainen puolue keltasen ja suomalainen sinisen värinsä. Kuten jo mainitsin kauppalippu pitää olla kauvas näkyvä. » ^[28]

Nimimerkki "Wasabo" kirjoitti senaatille 31.12.1917:

» Allekirjoittanut pyytää lupaa lähettää muutaman sanan Suomen lippukomitealle. Tai sille henkilölle, jonka sana painaa lippuasiassa. Koska naapurimaallamme ja Suomen entisellä emämaallamme Ruotsilla on nykyään sinitaustainen keltaisella ristillä varustettu kansallislippu, eipä olisi sopimatonta, että Suomella olisi kansallislippu sinisellä ristillä ja keltaisella pohjalla! » ^[29]

6.11. Christian Declocq

Ranskassa asuva suomalainen Christian Declocq lähetti kirjeen senaatille 03.12.1917 jossa hän esittää oman lippuehdotuksen. Lisäksi hän ilmoittaa vastustavansa toista ehdotusta joka olisi 'Venäjän lippu käännettynä', mikä lienee väärinkäsitys, sillä tällaista lippua ei nähtävästi kukaan ollut ehdottanut.

» Alamainen ilmoitus täällä oli Ranskan lehdessä, että siellä on kysymys mikä on sopivampi lippu Suomelle kun se saa täydellisen riippumattoman hallituksen. Oli että muutamat puolustaa Venäjän lippua käännettynä, mutta ei se sovi mitenkään. Esim. valkea alas niin tulee Serpian lippu, ja se ei ole sopiva että valkea ulos esim pystyasennossa. Täällä kaikki Ranskalaiset esittää Suomelle seuraavaa.

Uusi Suomen tasavallan lippu

Sininen ylös
Valkea keskelle
Keltainen alas.

Sininen merkitsee että kansa on kaikista vastuksista huolimatta eteenpäin ja korkeammalle pyrkivää. Valkea merkitsee elämän puhtautta. Keltainen merkitsee että Suomen kansa on vanha ja aina ollut täydellisesti eri kansa. Ei sitä ole tässä hetkessä tehty toisesta kansasta. Suomen vaakunan suhteen pitää ottaa takaisin entinen Suomen jalo leijona.

Toivon uudelle Suomelle menestystä. Olen yksi suomalainen. Sain tsaarivallan aikana määräyksen poistua maasta vangitsemisen uhalla. Palvelen nyt loitnanttina täällä. » ^[30]

6.12. Tuntematon ehdotus

Eduskunnan arkiston Suomen lippua koskevassa kokoelmassa (HE 36) on tuntemattoman kansalaisen lähettämä piirros lippuehdotuksesta.

6.12. F.v.C:n ehdotus

Hufvudstadsbladetissa julkaistiin 17.04.1917 mielipidekirjoitus, jonka on allekirjoittanut nimikirjaimet F.v.C., jossa ehdotettiin suomelle punakeltaista kauppalippua. Lippu koostuu kolmesta vaakaraidasta, mutta lipun alkuperäinen ruotsinkielinen kuvaus on sen verran epäselvä, että ei ole varma ovatko raidat keltainen-punainen-punainen vai punainen-keltainen-punainen.

» Nyt, kun Suomen värit kiistatta ovat punainen ja keltainen, sillä vaakunan päävärit muodostuvat näistä ja nillä lisäksi on ollut merkittävä asema vapaustaistelussamme, tulisi ne myöskin asettaa Suomen lipun väreiksi. Keltainen leijona kattaa vaakunasta pienemmän osan, joten keltaista tulisi käyttää lipussa vain yhden osion verran, kun taas punaista, joka kattaa suuremman osan, tulisi kauppalipussa käyttää kahden osion verran, sillä lippuhan tyypillisesti koostuu kolmesta osasta. Joka tapauksessa lipussa ei tule olla keltainen risti, sillä se sekoittuisi liian helposti Tanskan valkoiseen ristiin, ei myöskään useampia raitoja, sillä taittuessaan sekoittuisi se Espanjan lippuun, eikä missään tapauksessa sinivalkoisia värejäkään, sillä niistä muodostuu Baijerin lippu. - Lopputulos on täten lipullemme: keltainen kangas päällimmäisenä ja kaksi punaista kangasta tämän alla. Leijonatunnusta ei ole tarpeen vaikeasti ommeltavana ja huonosti kestävänä lisätä kauppalippuumme, joka näin koostuisi hyvistä, käytännöllisistä, täysin tarkoituksenmukaisista ja tunnistettavista väreistä sekä olisi myös helposti valmistettava. » ^[40]