Ensimmäinen suuri lippukeskustelu 1862-1863

1. Fredrik Nylander ja lippukeskustelun alku

Vuonna 1862 kutsuttiin Keisari Aleksanteri II:n päätöksellä koolle Tammikuun valiokunta, jonka tehtävänä oli valmistella niitä aiheita, joista seuraavana vuonna päätettäisiin varsinaisilla valtiopäivillä. Valiokunta käsitteli monia eri aiheita, mutta yhtenä merkittävänä oli elinkeinovapaus, johon kuului muun muassa keskustelu Suomen kauppalaivojen vapauksista ja oikeuksista kansainvälisessä kaupassa. Tämän keskustelun yhteydessä Savonlinnan pormestari Jakob Mölsä nosti 20. helmikuuta esille ajatuksen, että suomalaista merenkulkua ja kauppaa voisi edistää antamalla laivoille oikeuden purjehtia omalla suomalaisella lipulla. ^[2] Laajempaan keskusteluun lippukysymystä ajoi kuitenkin ennen kaikkea oululainen Fredrik Nylander joka toi asian esille lehdistössä kirjoituksillaan Oulun Wiikko-Sanomissa vuonna 1862.

Fredrik Nylander oli Oulusta kotoisin ollut tohtori, lääkäri ja yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka toimi Oulun Wiikko-Sanomien taustavoimissa. Hän julkaisi lehdessä useita mielipidekirjoituksia vuonna 1862, joissa hän esitti Suomelle omaa valtio- ja kauppalippua. Nylander perusteli tätä erityisesti Suomen valtio-oikeudellisella asemalla. Suomi oli hänen mukaansa perustuslaillisesti erillinen valtio Venäjästä, ja tähän itsenäisyyteen kuului oikeus omaan ulkoiseen tunnusmerkkinä toimivaan kauppalippuun. Käytännöllisenä perusteena hän nosti esiin myös Suomen merkittävän kauppalaivaston, joka oli tonnistoltaan moninkertainen Venäjän purjekauppalaivastoon verrattuna, sekä sen, että suomalaiset laivat kulkivat satamissa, joissa Venäjän konsuleita ei ollut lainkaan.

Nylander kirjoitti 01.03.1862:

» Suomen Isoruhtinanmaa on Wenäjän waltakunnasta perustuslaillisesti eroitettu sekä waltiomuotonsa ja hoitonsa että hallituksensa kohdasta, eikä tietääksemme löydy muuta sidettä kuin yhteinen hallitsija, joka nämä waltiot yhdistäisi. Ainoat liittokirjat tässä suhteessa owat nykyisen ja edesmennein Isoruhtinaamme sitten 1809 annetut juhlalliset wakuutukset nostuansa walta-istuimelle, Suomenmaan uskonoppia, perustuslakeja ja etuoikeudet täydessä woimassa pitää ja loukkaamatta noudattaa. Samalla kerralla tapahtuneet uskollisuuden walat Wenäjän Keisarille eli Isoruhtinaallemme owat taas Suomen kansan puolelta tämänkaltaiseen liittoon suostumuksensa tunnustaminen. Nähtäwästi sentähden Suomen ja Wenäjän wäli on yhdenlaatuinen kuin esim. Ruotsin ja Norjan, eli niinkutsuttu asiallinen waltioliitto, joka on perustettu oikeuden tasa-arwollisuudelle ja täydelliselle waltiolliselle itsewaltaisuudelle liitto-osallisten keskuudessa (unio realis jure æqvali).

Meillä on omituinen lakimme, rahahoito, sotawäestö, j. n. e., yhdellä sanalla kaikki itsewaltaisuuden tuntomerkit; lieneekö siis sopimatoin eli perätöin waatia senkaltaista ulkopuolista, julkista wälikappaletta, joka tunnustaisi ja todistaisi waltiollista tilaamme, niinkuin omituinen kauppalippu tekisi? Ei suinkaan; meillä on tähän waatimukseen epäilemätöin oikeus. »^[3]

Heinäkuun 12. päivänä Nylander esitti lehdessä erityistä mallia kauppalipulle: neliruutuinen punavalkoinen lippu, jossa 2 punaista ja 2 valkoista ruutua oli asetettu ristikkäin. Hän ehdotti myös, että suuriruhtinaskunta voisi samalla ottaa käyttöön valtiolipun, jossa Suomen kullankeltainen leijona oli asetettu punaiselle taustalle. Huomionarvoista on, että Nylander kuvaa Suomen vaakunan n.s. Brennerin malliin, jossa leijona pitelee käyrämiekkaa käpälällään. Tämän tyylinen vaakuna oli vielä yleinen 1860-luvulla, kun taas vuodesta 1886 alkaen yleistyi ns. Bomanssonin malli, jossa leijona tallaa käyrämiekan allensa.^[4]

» Suomenmaan vaakunan tunnemme kaikki. Se on yhdessä etukäpälässä pystöä miekkaa ja toisessa alaspäin olevaa sapelia pitävä ja sen päällä seisova jalopeura, jonka ympärillä ovat ruusut, punaisella pohjalla. Varsinaisen Suomen eli nykyisen Turun ja Porin läänin vaakunassa oli myös punainen ja osittain hopeankarvainen pohja. Siitä luulisi että Suomen valtio-lipun pitäisi oleman punaisen ja sen keskellä Suomen jalopeuran kuvan ja mitä muuta siihen mahtanee kuulua.

Kauppa-lipulla on eri laita, koska koristukset ja kuvat siinä ovat sopimattomat sekä liikanaiset; ja varmaan osittain siitäki syystä monet valtiot sitä ovat eroittaneet valtio-ja sota-lippu väreistään. Näin Venäjällä on Hollannin kauppa-lippu sillä muutoksella vaan, että värit ovat toisella lailla järjestyt. Venäjän keisari Pietari I toimitti tämän lipun. Suomelle siis olisi myös vaali tässä kohdassa vapaa, mutta tuntuu se kuitenkin luonnollisemmalta, että valtion värit tässäki lipussa käytetään niinkuin useammassa valtakunnassa on tehty; vaan mitkä namat tarkkaan ovat, on vaikea esitellä. Punainen väri on epäilemättä siihen kuuluva, hopea myös tuntuu siltä, koskea se hohtaa Suomen vaakunassa, olkoon siis mielestämme Suomen tulvainen kauppa-lippu punainen ja hopeainen eli valkea, ja nämät värit siihen sillä tavalla asetetut, että kaksi eriväristä neliöä pantaisiin vieretysten ja koko lippu tulisi tehdyksi ainoastaan neljästä väri-osasta, jotka olisivat ristissä. »^[5]

Muu suomalainen lehdistö otti Nylanderin kirjoitukset aluksi vastaan varovaisella kiinnostuksella, mutta muita varsinaisia ehdotuksia ei vielä tehty vuonna 1862. Vasta seuraavan vuoden alussa, kun valtiopäivät alkoivat lähestyä, keskustelu alkoi kiihtyä, saavuttaen huippunsa kesällä 1863. Zacharias Topelius oli jo ennen Nylanderia pyrkinyt 1850-luvulla propagoimaan sinivalkoisia värejä Suomen kansallisväreiksi ja oli ehtinyt 04.07.1862 liputtaa sinivalkoisella lipulla eräässä purjehduskilpailussa Ruotsissa, mutta tämä ei vielä synnyttänyt laajempaa keskustelua asiasta. Vasta Nylanderin ahkera kirjoittelu sai asian liikkeelle toden teolla.

2. Topeliaaniset sinivalkoiset värit

2.1. Topelius ja Krimin sota, 1854

Zacharias Topelius oli ensimmäinen, joka toi esiin ajatuksen sinisestä ja valkoisesta Suomen kansallisväreinä, ja hänen kauttaan värit tulivat fennomaanisen liikeen omaksumiksi. Hän käsitteli sinivalkoisia värejä ensimmäisen kerran vuonna 1854, ja niiden esiintuominen liittyi tuolloin käynnissä olleeseen Krimin sotaan. Ison-Britannian ja Ranskan laivastot olivat seilanneet Itämerelle ja pakottaneet Venäjän laivaston vetäytymään, mikä uhkasi suomalaisia kauppalaivoja, rannikkokaupunkeja ja linnoituksia. Pelättiin myös, että sota saattaisi laajeta koskemaan Ruotsia, mikä voisi johtaa tuhoisaan maasotaan Suomessa. Topelius ei ollut vain kansallisromanttinen kirjailija, vaan myös Venäjän keisarivallalle lojaali ajattelija. Hän uskoi Suomen turvallisuuden ja tulevaisuuden olevan kiinni yhteistyöstä keisarin kanssa, ja hänet tunnettiinkin tuolloin vielä uskollisuusmiehenä. Topeliuksen ajatteluun vaikutti voimakkaasti bonapartismi, eli ajatus hallitsijan ja kansan välisestä rakkaudesta, ja tätä hän pyrki edistämään keisaria ihailevilla kirjoituksillaan. Sodan aikana hän asettui selvästi Venäjän kannalle Turkkia ja länsivaltoja vastaan, mikä korostui englantilaisten tuhoretkien seurauksena.^[1]

Krimin sodan aikana Topelius julkaisi useita sota-aiheisia kirjoituksia, jonka yhteydessä hän myös alkoi muovata sinivalkoisista väreistä suomalaisia värejä. Huhtikuussa 1854 Topelius julkaisi runon "Till Finska Sjöekipagerne" jossa hän ylisti Suomen meriekipaasia ja sen kantamaa lippua, eli Venäjän laivaston lippua. Samalla hän painotti, että kyseinen lippu kantoi myös Suomen kunniaa kirjoittamalla: ”Så långt er flagga når, den flaggan är ock vår” sekä » Vår flaggas heder är i säkra händer här » , ja yhdisti täten sen sinivalkoiset värit Suomen kanssa.^[3] Toukokuussa 1854 tapahtui ensimmäinen yhteenotto suomalaisten ja englantilaisten välillä Vitsandin kahakassa Tammisaaressa. Kahakkaa ruodittiin Suomen lehdistössä tarkasti, sillä se oli ensimmäinen taistelu Suomessa Venäjän vallan alla. Topelius julkaisi taistelun jälkeen paljon huomiota herättäneen paatoksellisen runon "Den första blodsdroppen" jossa ylistettiin Suomen puolustajia ja herätettiin suomalaisten parissa intoa nousta aseisiin Suomen vihollista vastaan.^[4]

Topelius oli myös saman vuoden helmikuussa julkaissut tarinan "Fästningen Finlands värn" EOS lastenlehdessä. Kyse oli lapsille suunnatusta isänmaallisesta tarinasta joka toi vielä selkeämmin esiin Suomen lipun ja sen sinivalkoiset värit. Topelius kuvasi siinä lumisotaa, jossa lapset taistelivat 'hyvien kristittyjen' ja 'pahojen turkkilaisten' välillä, viitaten Krimin sotaan. Kun kristityt puolustivat lumilinnaansa, he vetivät aluksi salkoon punaisen kaulahuivilipun, mutta tarinan päähenkilö, kenraali Mathias, piti sitä epäsopivana ja vaihdatti sen nopeasti sinivalkoiseen lippuun. Hän korosti, että sinivalkoinen lippu kuvaa Suomea, eikä punainen sovi suomalaisten väriksi. Esitetyt perustelut sinivalkoisuuden puolesta, eli Suomen valkoinen talvi ja siniset järvet, olivat samat kuin mitä Topelius käytti myöhemmässä lippukeskustelussa.^[2]

Tuomas Tepora kirjoittaa kirjassaan "Sinun puolesta elää ja kuolla" (2011) sadun merkityksestä:

» Krimin sodan aikana Venäjällä esiintyi huolta siitä, että siihen kuuluvassa Suomen suuriruhtinaskunnassa Ruotsiin suuntautunut konservatiivinen eliitti saattaisi käyttää hyväkseen sotatilannetta separatistisia päämääriä ajatellen. Topeliuksen satu oli liberaalin leirin vastaus näihin arveluihin. Tarina nimittäin esitteli ensimmäistä kertaa Suomen väreinä sinisen ja valkoisen, joista vuosisadan jälkipuolella kehkeytyivät fennomaanien värit. Valveutuneille aikalaisille ei näiden värien symboliikka jättänyt tulkinnan varaa: ne olivat Pyhän Andreaan vinoristin värit ja viittasivat täten Venäjän laivastoon. Kyseessä oli siis lojaaliuden osoitus keisarille, ja se sisälsi odotuksen vastapalveluksesta muodosteilla olevalle suomenkieliselle sivistyineistölle. »^[5]

2.2. Marstrand-lippu, 1862

Ensimmäisen todellisen lipun Topelius suunnitteli heinäkuussa 1862 osallistuessaan ystäviensä kanssa purjehduskilpailuun Ruotsin Marstrandissa. Topeliuksen seurue loi purjeveneelleen oman Suomea edustavan lipun joka sai Topeliuksen sinivalkoiset värit. Topelius kirjoitti Marstrandissa 04.07.1862 lipusta kirjeessään äidilleen:

» Perjantai 4. heinäkuuta. Juuri äsken saimme Helsingin kautta kirjeen Carolina Borgströmiltä Gamla Carlebysta ja iloitsimme saadessamme ensimmäiset uutiset äidin ja lasten onnellisesta saapumisesta. Äidiltä itseltään tai Augustalta ei ole tullut kirjettä. Ehkä se on joutunut harhateille? Emili ja tytöt ovat juuri tekemässä ensimmäistä Suomen lippua, joka on koskaan liehunut Atlantilla. Sinivalkoinen, punaisessa kentässä Suomen leijona. »^[6]

Tätä lippua alettiin myöhemmin kutsua Marstrandin lipuksi, tai yleisemmin Topeliuksen lipuksi, ja kyse on ensimmäisestä suomalaisesta lipusta sinivalkoisissa väreissä. Sama lippu esiintyi jo Topeliuksen vuonna 1854 julkaisemassa tarinassa, mutta nyt sitä liehutettiin ensimmäistä kertaa julkisesti Suomen lippuna. Kun keskustelu Suomen lipusta vilkastui lehdistössä vuonna 1863, Topelius ryhtyi avoimesti edistämään sinivalkoisten värien käyttöä. Hän osallistui julkiseen debattiin ennen kaikkea Helsingfors Tidningar -lehden kautta käyttäen nimimerkkiä Undecumque . Topelius oli toiminut lehden päätoimittajana vuoteen 1860 asti, ja Helsingfors Tidningar profiloitui nopeasti sinivalkoisten värien puolestapuhujaksi. Aikalaislähteissä viitataankin usein Topeliuksen lippumalleihin juuri tämän lehden ehdottamina malleina.

Topelius kirjoitti Suomen lipusta myös runon, joka julkaistiin Helsingfors Tidningar -lehdessä 15.6.1863. Julkaisun yhteydessä hän kuvaili tarkemmin Marstrandin liputusta ja sen taustaa:

» Syy kyseiselle lippurunolle oli seuraavanlainen. Marstrandin lukuisista suomalaisista muodostettiin viime kesänä purjehdusseura, joka rakensi kunnioitettavan veneen ja otti ruorimieheksi ja luotsiksi Marstrandin vanhimman purjehtijan, ukko Fägerstenin. Nyt olivat kaikki Marstrandin purjeet valmiina suureen kilpailuun, ja sinikeltainen Ruotsin lippu alkoi heilua mitä juhlavimmin kaikissa mastoissa. Suomalaisella veneellä olisi tietysti oleva Suomen lippu, mutta mikä, se oli kysymys. Miltä Suomen lippu itse asiassa näytti?

"Ylimääräiset valtiopäivät" pohtivat tätä kysymystä ja päättivät yksimielisesti, että Suomen lipun värit eivät voi olla muut kuin valkoinen ja sininen. Tämän muotoisissa valtiopäivissä päätökset tehdään nopeasti. Ajatus sai heti asianmukaisen hyväksynnän korkeimmalta taholta, nimittäin purjehdusseuran nuorilta naisilta, jotka ottivat asian innostuneesti omakseen. Ei kestänyt kauan, kun upea lippu, yläpuolisko valkoinen, alapuolisko sininen, oli nostettu suomalaisen veneen mastoon, ja jotta kaikki ihmettelyt sen kansallisuudesta saataisiin ratkaistua, sen yläkulmaan oli kirjailtu kruunattu suomalainen leijona kaikkine lisävarusteineen. »^[7]

Julkisesti Topelius ei koskaan suoraan sanonut, että sinivalkoiset värit juontuivat Venäjän merilipuista, vaan hän korosti niiden yhteyttä Suomen luontoon ja merenkulkuperinteeseen. Juuri nämä runolliset, luontoon pohjautuvat selitykset innoittivat fennomaaneja, jotka omaksuivat värit suomalaisuuden väreiksi. He näkivät värit suomalaisille ominaisina, tehden pesäeron Dagbladin puoltamiin skandinavistisiin vaakunaväreihin. Vaikka fennomaanit myös tavoittelivat poliittisia vapauksia ja perustuslaillista kehitystä Dagbladin nuorliberaalien tapaan, he näkivät nämä uudistukset osana suomenkielen edistämistä, ja ne tuli toteuttaa keisarille osoitetun uskollisuuden raameissa. Fennomaanien kenttä ei kuitenkaan ollut täysin yhtenäinen, maltilliset niin kutsutut ”vanhat rehelliset”, jotka ryhmittyivät Suometar-lehden ympärille, suhtautuivat ruotsinkieleen sovittelevammin. He eivät myöskään jakaneet Topeliuksen korostunutta lojalismia, ja kallistuivatkin mieluummin Dagbladin lippuehdotuksen kannalle.^[8] Topeliuksen Marstrandin-lipusta tuli kuitenkin vähitellen yleisin suomalaismielisten käyttämä lippu ja se säilyi käytössä aina itsenäistymiseen asti.

Topelius kirjoitti puolustuspuheen sinivalkoisten värien puolesta Helsingfors Tidningar -lehdessä 09.06.1863:

» Sallittakoon seuraavassa ehdotus lipun väreistä käsityksemme mukaan: Nuori kansa, joka astuu maailman parrasvaloihin kuin vielä kirjoittamaton lehti tulevaisuuden historiassa, voinee valkealla värillä parhaiten kuvata uutta asemaansa. Valkoinen on nuorten puku, kun he astuvat Herran pöytään vastatakseen sen jälkeen itse tekemisistään. Lippu konfirmoi Suomen merenkulun. Valkea on maamme väri satamamme sulkevien kuuden pakkaskuukauden aikana - kuten sanottu, Suomen lippu on luonnonvälttämättömyys.

Mutta siksi mukana on oltava toinenkin väri, joka kuvaa järviemme ja satamiemme vapautta, kun kaikki purjeet paisuvat ja kiitävät merille, nimittäin sininen. Pitäisikö meidän olla sokeita viitteellemme, joka tulee Suomen kartasta, joka on suurilta osin sininen sekä sisäpuolelta, että ulkopuolelta? Meren tyttärenä, josta se on noussut, ja josta kohoaminen edelleen jatkuu, Suomen on lipussaan käytettävä pohjoisten merien molempia värejä, valkoista ja sinistä, sulkevan jään ja avoimen veden värejä. Valkoinen ja sininen ovat myös niiden maiden värejä, joihin meidän historialliset muistomme liittyvät, mutta niihin ei sisälly, kuten punaiseen ja keltaiseen, hallitseva, vaan vapaa, ystävällismielinen, perinteinen merkitys. »^[9]

2.3. Topeliuksen kauppalippu, 1863

Topelius esitti vuonna 1863 myös muita lippuluonnoksia. Hänen varsinainen ehdotuksensa Suomen suuriruhtinaskunnan kauppalipuksi koostui valkoisesta kentästä, jota halkoivat vinot siniset palkit ja jonka keskimmäisessä palkissa oli valkoinen pohjantähti. Tämän ehdotuksen hän kehitti joskus alkuvuodesta 1863 ja yritti saada sille kannatusta laivureiden ja merenkävijöiden parissa. Vaikka malli sai huomiota, se ei kuitenkaan saanut laajempaa kannatusta. Lipun katsottiin muistuttavan liiaksi Venäjän laivaston vinoristilippua, ja lisäksi vinottaisten leikkausten arveltiin kuluvan nopeasti merituulessa. Niinpä ehdotus jäi pian unohduksiin, ja myöhempinä aikoina Topeliuksen lipuksi on kutsuttu yksinomaan hänen Marstrand-lippuaan.

Kirjeessään Pietarsaarelaiselle merikapteenille P. G. Böckelmanille hän liitti mukaan piirroksen lipustaan:

» Kuulisin mielelläni herra kapteenin mielipiteen liitteenmukaisesta projektista Suomen kauppalipuksi jossa on pohjantähti keskellä. Tiedän että sillä on omat puutteensa, kuten vinoon leikatun kankaan nopeampi kuluminen, mutta olemme täällä monista vaihtoehdoista pitäneet tätä kuitenkin kauneimpana, ja Suomen värit ovat valkoinen ja sininen.»^[10]

Topeliuksen mielestä oli tärkeintä, että lippuun tulisi sinivalkoiset värit ja se, missä muodossa ne esiintyisivät siinä, oli toisarvoinen asia. Topeliuksen vinomallisen lipun saadessa kritiikkiä, hän esitti myös muita vaihtoehtoja, kuten Marstrandin mallia, ristilippua ja yksinkertaista tähtilippua. Tämän lisäksi hän myös ehdotti, että mikäli se helpottaisi Suomen oman lipun virallistamista, voisi ne asettaa merellä Venäjän kolmiraitaisen kauppalipun ylänurkkaan. Maalla ja yksityistilaisuuksissa Suomen lippua voisi käyttää yksinään.

» Mikäli valkoinen lippu sinisin kulmin, ja sen yli asetettuna vinosti kulkeva palkki jonka keskellä on valkoinen pohjantähti, kuten on aikaisemmin ehdotettu, on vaikea toteuttaa, tämä ei suinkaan ole ainoa tapa asettaa nämä värit vastakkain. Voidaan joko laittaa valkoinen latinalainen risti sinisen pohjan päälle, tai ylin puolikas valkoinen ja alempi sininen, tai myös valkoinen pohjantähti yksinään sinisen lipun päällä. Mikään näistä yhdistelmistä ei ole käytössä muilla kansakunnilla, eikä kenelläkään purjehtijalla ole vaikeuksia kevyessä tuulessa erottaa näitä kahta väriä toisistaan, kunhan taas Dagbladin lippu voidaan helposti sekoittaa Ruotsin unionilippuun. »^[11]

2.4. Fredrika Runebergin muunnelma Topeliuksen kauppalipusta

Helmikuussa 1863 Topeliukset järjestivät kestit asunnossaan Helsingissä, johon osallistuivat Johan Ludvig ja Fredrika Runeberg. Kokoontumisen aikana keskusteltiin päivänpolttavista aiheista, kuten Suomen kauppalipusta, ja Topelius oli myös esittänyt oman runonsa sinivalkoisesta lipusta. Aihe oli selvästi kiinnostanut myös Fredrikaa, sillä 24. helmikuuta hän kirjoitti Topeliukselle kirjeen, jossa hän ehdotti, että Topeliuksen lipun vinoittaiset leikkaukset tulisi muuttaa vaakasuoriksi:^[12]

» Hyvä Herra Professori

Sitten kun olimme ehtineet rauhoittua matkallamme, ajatukseni liikkuivat vilkkaasti Suomen lipussa. Nimittäkää sitä sitten vaikka ”naisten juoneksi”, ”räätälinviisaudeksi”, tai miten Herra Professori vain haluaa, mutta minun on kuitenkin sanottava, että mieleeni nousi epäily, olisiko tuo kaunis lippu oikein käytännöllinen. Reunat tulevat viistoon, ommeltaessa sitä on vaikeaa päärmätä, ja langat vetävät vinoon. Sen lisäksi lippu tulee liehumaan kankaan vinosuunnassa. Tämä tekee lipusta täysin toisenlaisen kuin lankasuoran ollessa kyseessä. Kostea tuuli vetää ehkä kaiken kasaan. Heti kotiin päästyäni minun täytyi yrittää kursia kokoon pieni lippu, se vahvisti ajatukseni oikeaksi.

(...)

Otan itselleni vapauden liittää mukaan pienen lippuni näyttääkseni millaiseksi olen sen ajatellut, kuitenkin ilman tähteä, jota ei tarvita tähän tarkoitukseen. Jos viisto ei nyt kelpaa, niin ehkä sama muoto raidat lipun pituussuunnassa, se olisi kaunis tähdellä varustettuna. Eikö sellainenkin piirros ollut olemassa? Kolme sinistä, kaksi valkoista raitaa. »^[13]

Topelius vastasi 26. maaliskuuta ja ymmärsi Fredrikan kritiikin vinoleikkauksesta. Fredrikan versio ei sen kummemmin noussut laajempaan keskusteluun ja Topeliuksen kauppalippukin jäi unholaan, sillä Marstrand-lipusta tuli myöhempinä vuosina suositumpi.

» Professorskan »räätälikysymys» lipusta on niin oikeaan osunut, että olen sittemmin kuullut saman huomautuksen useammaltakin taholta. Emili on aluksi tullut samaan tulokseen sekä sertingistä että lippukankaasta tekemillään malleilla. Saman huomautuksen teki myös eräs joukko merikapteeneja ja kauppiaita Oulussa, joille lankoni Lindqvist näytti mallia. Kuitenkin he katsoivat varsinaisen vaikeuden olevan siinä, että lippu, viistoon leikattuna, tulisi kestävyydeltään heikommaksi ja helpommin kuluvaksi - johon eräs oli tähän vuorostaan huomauttanut, että jos Suomella on varaa hankkia itselleen lippu, on myös varustamoilla varaa kustantaa sellainen kerran vuodessa. Olen nyt lähettänyt mallin Böckelmanille ja pyytänyt hänen lausuntoaan. Saattaa hyvinkin olla, että sininen raita keskellä tulisi, kuten professorska ehdottaa, kulkea suorana kankaan poikki; uskon myös, että värit ovat pääasia ja niiden asettelu toissijaista, kunhan ne saadaan mahdollisimman omintakeisiksi ja kauniiksi. Toinen kysymys on, sallitaanko lippu ja saako se mitään käytännöllistä merkitystä – jota Gabr. Tengström ja muut epäilevät – mutta sillä on tällä hetkellä vähemmän väliä, kunhan se vain vähitellen vakiintuisi perinteeksi. »^[13]

3. Dagbladsflaggan

Alkuperäiskappale:
[a] [b]

Lippukeskustelun yksi suosituimmista ja laajimmalle levinneistä lippumalleista oli niin kutsuttu Dagbladsflaggan, jonka punaiselle pohjalle oli asetettu sinikeltainen risti. Lippu sai alkunsa tuntemattoman laivanvarustajan ehdotuksesta lehdelle, ja kun Helsingfors Dagblad asettui tukemaan sitä julkisesti, se tuli tunnetuksi Dagbladin lippuna. Helsingfors Dagblad oli vuosien 1862–63 lippukeskustelussa fennomaanisen Helsingfors Tidningarin ohella toinen merkittävä vaikuttaja, ja Dagbladin lippu sekä Topeliuksen sinivalkoiset värit kilpailivat tällöin suosituimman lipun asemasta. Perustuslaillisten liberaalien ja keisarille lojaalien fennomaanien välille syntyikin 1850–60-luvuilla yksi Suomen ensimmäisistä poliittisista rintamista ja lippukeskustelu oli tämän vastakkainasettelun yksi osa-alue. Poliittisesti Helsingfors Dagblad edusti niin kutsuttua nuorliberaalia linjaa, eli suomalaisen liberalismin radikaalimpaa siipeä, ja liikkeen keskeinen asiakysymys oli perustuslaillisten uudistusten edistäminen Suomessa. ^[1]

Dagbladin liberaalit ajoivat perustuslaillisia uudistuksia määrätietoisemmin ja rohkeimmin kaikista aikansa lehdistä ja ryhmittymistä. Dagbladin poliittista ohjelmaa muovasivat päätoimittaja Edvard Berghin lisäksi Anders Herman Chydenius ja Robert Lagerborg. Suomessa ei tuolloin vielä ollut varsinaisia poliittisia puolueita ja sanomalehdet toimivatkin usein poliittisten suuntauksien keskeisinä äänenkannattajina. Helsingfors Dagblad otti vuoden 1863 valtiopäivien alla roolin perustuslaillisuuden soihdunkantajana ja julkaisi poliittisen ohjelman, jonka tavoitteena oli ohjata valtiopäivämiesten päätöksentekoa vahvan perustuslaillisuuden ja yksilönvapauksien suuntaan.^[1] Dagbladin agenda oli kunnianhimoinen, ja se sisälsi vaatimuksia niin säännöllisistä valtiopäivistä ja lakien aloiteoikeudesta kuin kansallisista tunnuksista, kuten omasta rahasta ja kauppalipusta. Myös lehdistönvapaus ja Suomen puolueettomuus olivat keskeisiä teemoja.^[2] Ehdotus Suomen puolueettomuudesta saikin paljon huomiota sekä Venäjän että Ruotsin lehdistössä. Venäjällä kansallismielinen lehdistö näki ehdotuksen todisteena suomalaisten separatismista ja Ruotsin revanssihenkiset sanomalehdet löysivät vuorostaan esimerkin suomalaisten tyytymättömyydestä Venäjän valtaa kohtaan. Ruotsissa vaikutti myös tuolloin Suomesta muuttaneita ja karkoitettuja skandinavisteja, jotka pyrkivät edistämään suomalaista separatismia ja yhteenliittämistä takaisin Ruotsiin, ja heidän parissaan ehdotus oli innostava.^[3] Puolueettomuuspyrkimyksiä kritisoitiin myös Suomessa, missä etenkin valtiomies J.V. Snellman piti ajatusta täysin epärealistisena. Myös kysymystä omasta erityisestä kauppalipusta hän piti lapsellisena ja politiikkaa ymmärtämättömien turhana polemiikkina.^[4]

Dagblad pohjasi lippunsa värit Suomen vaakunaan, eli sen kullankeltaiseen leijonaan ja punaiseen taustaan. Sinisen värin lehti väitti juontuvan leijonan pitelemistä miekoista. Lipun skandinavistinen luonne ei jäänyt aikalaisilta huomaamatta: punapohjainen ristilippumalli muistutti monia sekä Tanskan että Norjan lipuista ja sinikeltainen risti oli kuin ilmetty » jäännös Suomen värein entisten » . Ruotsinkielisille ja skandinavistisille piireille nämä mielleyhtymät olivat mieluisia, mutta suomalaismieliset fennomaanit pitivät niitä sopimattomina. Heidän mielestään Venäjän alaisuudessa olevalla Suomella ei ollut tarvetta haikailla vanhan emämaan värien perään, etenkään nyt kun Suomen kansallista identiteettiä oltiin keisarin tuella rakentamassa sen suomalaisen alkuperäisväestön pohjalle. Lisäksi sininen väri oli epäheraldinen tulkinta vaakunan miekoista, jotka todellisuudessa olivat hopeisia eli valkoisia. Dagblad pyrki vähättelemään lippunsa pohjoismaisuutta väittämällä ristilippumallin olevan ominainen koko Itämeren alueelle. Lehti vetosi esimerkiksi siihen, ettei Riiankaan sinikeltainen ristilippu ollut muodostunut ongelmaksi Venäjän suuntaan, joten miksi heidänkään lipusta syntyisi. Dagblad kommentoi myös aktiivisesti muita tehtyjä lippuehdotuksia, pääsääntöisesti kritisoiden ja pilkaten niitä. Erityisen kriittisesti lehti suhtautui Topeliuksen ja Helsingfors Tidningarin sinivalkoisiin lippuihin sekä Otto Donnerin Arno-lippuun, joiden kanssa se kävi kiivasta sananvaihtoa. Jos Dagbladin lippua väitettiin liian skandinavistiseksi, niin Topeliuksen kauppalippu muistutti Dagbladin mukaan Venäjän laivastonlippua. Donnerin lippu taas oli yksinkertaisesti Venäjän kauppalippu vinoittain. Nämä lipuista käydyt esteettiset mielipiteenvaihdot reflektoivat siis hyvinkin paljon osapuolten yhteiskuntapoliittisia mielipide-eroja ja heidän näkemyksiään Suomen suhteesta Ruotsiin ja Venäjään.

» Saanemme kuitenkin oikaista herra C. F:tä yhdessä asiassa. Herra C. F. on jättänyt huomiotta sen tosiasian, että kirkkaankeltaisen suomalaisen leijonan kehyksessä on miekka, ja tämä miekka on terästä, jolloin sen on oltava sininen. Sillä vaikka suomalaisen leijonan tarinassa on monia merkintöjä, jotka todistavat urheudesta taistelussa, siinä ei tietojemme mukaan mainita yhtään tapausta, jossa leijona olisi surmattu kultaisella miekalla. Suomen vaakunan värit ovat itse asiassa punainen, keltainen ja sininen. (...)

Ei ole kaikkein helpointa lisätä niin moniin jo olemassa oleviin lippuihin uutta lippua, jolla on sekä kauniit että omaleimaiset ominaisuudet. Jos lipun halutaan olevan sopusoinnussa kansan historian ja maan heraldisten tai runollisten symbolien kanssa, tehtävästä tulee vielä vaikeampi. Uskomme kuitenkin, että ongelma voidaan ratkaista täällä Helsingissä ehdotetulla lipulla, jota kuulemamme merimiehet ja laivanvarustajat ovat suosineet.

Tämä lippu muodostuisi keltaisesta, sinireunaisesta rististä punaisella pohjalla. Ruotsin lippu koostuu tunnetusti keltaisesta rististä sinisellä pohjalla, Tanskan lippu valkoisesta rististä punaisella pohjalla ja Norjan lippu sinisestä rististä, jossa on valkoiset reunat punaisella pohjalla. Kaikista näistä Skandinavian lipuista Suomen lippu voidaan siis erottaa ensi silmäyksellä. Siitä ei puuttuisi Suomen sininen väri, joka on jo pitkään hyväksytty, kuten C. F:n ehdottamasta lipusta puuttuu, eikä lippua olisi vaikea erottaa kevyessä tuulessa tai se menettäisi säännöllisen muotonsa tuulen vaikutuksesta, kuten tapahtuisi, jos lippuun lisättäisiin sininen vinopalkki, joka on ainoa mahdollinen muoto sinisestä ja valkoisesta koostuvalle lipulle. Valkoinen lippu sinisella vinopalkilla on sitä paitsi vaikea eroittaa Venäjän keisarillisesta lipusta, jossa on sininen Andreaksen risti valkoisella pohjalla.

On erittäin tärkeää, että koko maata koskevan yhteisen kauppalipun käyttöönotosta päästään mahdollisimman pian yhteisymmärrykseen. Uskomme, että ehdottamamme lippu on kaikin puolin tunnustuksen arvoinen. Sen puolesta puhuvat historia ja heraldiikka, ja se näyttää kiistatta hyvältä tuulessa liehuessaan. Se, että sen pohjaväri on punainen, on enemmän kuin perusteltua jokaiselle, joka pohtii maamme tähänastista kohtaloa. Ja keltainen väri ei ole "kuihtumisen" vaan "keltaisen maljan" väri, eli viljan ja kullan väri: verellä hedelmöitetyltä pellolta saamme korjata rauhanomaisen ahkeruutemme sadon. Sininen, teräksen väri, on työvoiman ja isänmaalle osoitetun uskollisuuden väri. Siksi se ympäröi oikeutetusti kultaa.

Tämä puna-sinikeltainen lippu ei ole yltiökirjava, mutta se näyttää värikkäältä tuulessa. Se on erilainen kuin mikään muu: kovalla työllä saavutettu etuoikeus. Ja siinä on luterilainen risti, uskontomme symboli! »^[6]

Vaikka Suomi ei lopulta saanut omaa kauppalippua, Dagbladin lippu jäi silti käyttöön Suomessa ja oli alussa ilmeisesti suositumpi ja laajemmalle levinnyt kuin Topeliuksen sinivalkoinen Marstrand lippu. Esimerkiksi Fredrika Runeberg, Topeliuksen tuttava, totesi loppuvuodesta 1863 kirjeessään pojalleen, että Dagbladin lippu näyttää voittavan lippukilpailun, vaikka hän aikaisemmin olikin tukenut Topeliuksen värejä:

» Osa Dagbladin herroista oli täällä viikko sitten. He toivat mukanaan Runebergille lipun, sellaisen jota Dagblad puoltaa ja josta luultavasti tulee se, jonka taakse kansa vähitellen yhdistyy. Melkoisen kirjava se on, mutta ei se hullummalta näytä. Keltainen ja sininen risti punaisella pohjalla. Eli keltainen risti sinisin reunuksin (yhtä leveät kuin keltainen). On vaikea keksiä mitään sopivampaa, sillä keltainen ja sininen ovat vanhat värimme, mutta luonnollisestikaan emme saa käyttää niitä pelkästään. Yhdessä punaisen kanssa, Suomen vaakunan pohjavärin, muodostavat ne lipun, joka on aivan erilainen kuin Ruotsin, mutta jossa on silti "jäännös Suomen värein entisten". Kaikki tuo on oikein asiallista; mutta kyllähän se hieman oudoksuttaa, että suomen kolmivärinä olisi sini-puna-keltainen. Kuvittelehan nainen pukeutuneena niihin väreihin! Pääasia kuitenkin on, että saataisiin oma lippu, olkoonpa millainen hyvänsä, mutta kyllä se vaikuttaa olevan hankala toteuttaa. »^[7]

Dagladin lippua käytettiin etenkin Svekomaanien ja ruotsinkielisten parissa Suomen epävirallisena lippuna ja se esiintyi paitsi huvilalippuna, myös m.m. maatalous- ja teollisuusnäyttelyissä sekä erilaisissa juhlallisuuksissa. Joidenkin suomalaisten laivojen tiedetään myös käyttäneen sitä 1860-luvulla Ruotsin satamissa. Samoihin aikoihin Suomessa oli myös yleistymässä purjehduskulttuuri ja Airiston sekä Porin pursiseurat yrittivät perustamisen yhteydessä anoa keisarilta lupaa Dagbladin lipun käytölle veneissään. Hakemukset kuitenkin evättiin, koska valtakunnan pursiseuroille oli jo keisarin toimesta asetettu oma sinivalkoinen ristilippumalli.^[8][9] Vähitellen 1890-luvulle tultaessa Dagbladin lipun käyttö alkoi kuitenkin vähentyä. Dagbladin liberaalit olivat 1880-luvulla perustaneet liberaalin puolueen joka pyrki asennoitumaan kieliriidassa maltillisena vaithoehtona. Puolue menetti kuitenkin vähitellen asemansa ja lehtikin lakkautettiin vuonna 1889. Sortovuosina (1899-1917) Dagbladin kolmivärinen lippu jäi käytöstä pois ja ruotsinmieliset alkoivat sen sijaan käyttämään vain punakeltaisia värejä lipuissaan. Dagbladin lippu teki vielä yhden paluun itsenäistymisen jälkeen, kun laivapäällystön ammattiliitto ryhtyi ajamaan sitä Suomen kauppalipuksi , mutta ehdotus ei menestynyt sen paremmin.

4. Arno-lippu

Suomalaismielinen kielitieteilijä ja Helsingfors Tidningarin päätoimittaja Otto Donner julkaisi vuonna 1863 kirjasen nimeltä "Om Finlands Flagga" salanimellä Arno. Siinä hän esitti oman ehdotuksensa Suomen lipuksi, joka perustui Topeliuksen vinomalliseen lippuun, mutta siniset reunat oli korvattu punaisilla. Donner katsoi, että Topeliuksen lippu muistutti liikaa Venäjän laivaston lippua, minkä vuoksi hän lisäsi siihen verenpunaisen värin symboloimaan Suomen historiallisia taisteluita. Donner suhtautui myös kriittisesti Dagbladetin lippuun, sillä hän piti sinisenä kuvattua miekkaa heraldisesti virheellisenä. Lisäksi hän katsoi, että lippu muistutti liikaa muita pohjoismaisia lippuja, mikä ei Venäjän valtakunnan osana ollut enää sopivaa. Vaikka Donnerin ehdotus herätti huomiota - osin siitä syystä että se oli painettu omaksi kirjaseksi - se ei kuitenkaan saanut laajempaa kannatusta.

» Kolme syytä puoltaa sen hyväksymistä.

1. Sen puolesta puhuu historia. Suomen kauppalaivasto on yli viidenkymmenen vuoden ajan käyttänyt lippua, jossa on kolme väriä: valkoinen, sininen ja punainen. Se on meille vakiintunut käyttöön. Meillä oli ennen yhteinen lippu Ruotsin kanssa, mutta silloin olimme vain maakunta. Ja sinistä väriä voidaan pitää muistona siitä ajasta. Nämä kolme väriä, jotka Pietari Suuri toi Hollannista, ovat edelleen hollantilaisten ja ranskalaisten käytössä, eivätkä siten ole yksinomaan Venäjän värit. Nyt omaksuttuina ne osoittaisivat, että Suomi aloitti vuodesta 1808 alkaen omalaatuisen kehityksensä erillisenä valtiona, mikä Ruotsin aikana ei tullut kysymykseen. Sininen väri voi olla myös symboli Suomen sinisille järville, valkoinen vaahtoaville aalloille. Se on meille ikiajoista rakas; ja ruotuväen soturit ja vartijat käyttävät nykyään niitä väreinään; sinistä ja hopeaa. Punainen taas merkitsee, kuten sanottiin, niitä verisiä vuoroja, joita Suomen kansa on menneinä aikoina kestänyt; sitä verta, joka taistelussa hukkui lumen sekaan ja joka valui sankareiden poskilta.
2. Sitä ei voi sekoittaa mihinkään muuhun maailman lippuun. Se on uusi ja omalaatuinen ja se erottuu muista lipuista sekä tuulessa että tyynessä. Tämän lisäksi
3. Se antaa kuvan erillisestä kansasta. On tärkeää, että kun lipun näkee ensi kerran, sekä ulkomaalainen että me itse saamme edustavan vaikutelman uudesta kansasta joka astuu esiin historiassa erillisenä kansana.
4. Se on kaunis. Ja kyse ei ole vain yksittäisestä mielipiteestä. On yleisesti tunnustettu, että Ranskan, Hollannin ja Venäjän trikolorit, jossa sinistä ja punaista väriä tukee valkoinen, ovat kauneimpia lippuja joita on. Tässä lipussa samoin, mutta eri tavalla. Lippu, jossa on valkoista, näkyy helposti kun se leijuu kuin pilvi purjeiden yllä. Punaiset kentät jotka valkoista rajaavat, näyttävät kuin veressä upotetulta, joka tuo eittämättä mieleen Runebergin Sandelsin:

   "Ohi joukkojen kun veripurppurassaan, nyt lensi hepo valkoinen" »^[1]

Johtuen Donnerin kritiikistä Dagbladin lippua kohtaan, asiasta kehkeytyi ilmiriita Donnerin ja Dagbladin välille. Dagblad puolusti omaa lippuaan ja haukkui Donnerin ehdotusta rumaksi, lapsellisen näköiseksi ja liian venäläiseksi. Lehti myös vertasi lippua vartiokojuihin ja karkkipapereihin. Dagblad kirjoitti 18. heinäkuuta:

»Jos herra, joka käyttää nimimerkkiä ”Arno”, olisi käyttänyt pienen summan lippukankaan hankkimiseen kokeillakseen, miltä hänen ehdotuksensa näyttäisi todellisuudessa eikä vain paperilla, hän olisi luultavasti jättänyt koko vihkosensa julkaisematta. Mitään naurettavampaa ei ole nähtävissä kuin herra ”Arnon” mallin mukaan leikattu lippu. Heti huomaa, ettei hän ole kuvitellut lippua, joka liehuu tuulessa, vaan ainoastaan kolmea väriä paperilla. Sitä, ettei paperilla näkyvä valkoinen tausta enää hahmotu lipun liehuessa ilmassa hän ei ilmeisesti ole tullut ajatelleeksi. Hän on käsittänyt lippunsa aivan kuin kyse olisi makeiskääreestä, ja sellaisena se onkin jokseenkin kelvollinen – mutta ei lippuna.»^[2]

Kaksi päivää myöhemmin Donner vuorostaan pilkkasi Dagbladin väitteitä siitä, että heidän ristilippunsa oli enemmänkin itämerelle tyypillinen kuin vain pohjoismaille. Dagblad oli näin väittänyt sen jälkeen, kun heidän lippua oli kritisoitu liian skandinavistiseksi.

»Maantiede ja kulttuurihistoria – niissä, meille kerrotaan, ovat ne suuret aatteet, joiden varaan Dagbladetin lippu rakentuu. Itämeri – se on maantiede. Kaikilla sen ympärillä olevilla mailla on ristilippu; ergo: jokainen risti tuo mieleen Itämeren. Mutta samanlainen risti on myös Lontoon kaupungin lipussa. Kenties sen on määrä ilmaista, että Lontoon hyvät asukkaat haluavat lukeutua Itämeren maihin, tai ehkä mieluummin sitä, että heillä on sodan sattuessa suunnitelmia Kronstadtia vastaan? Mutta ei, näin ei Dagblad tietenkään ajattele. Vielä pahemmin käy suomalaiselle merimiehelle, jos hän joutuu Välimerelle. Siellä hän huomaa, että sekä Marseille, Genova että Sardinia käyttävät ristiä lipuissaan. Onneton mies, joka kotona on oppinut, että risti on Itämeren ”idea”, kuvittelee jossakin Maltan ulkopuolella olevansa Ahvenanmaan saariston läheisyydessä.»^[3]

Myös Aleksis Kivi antoi aikanaan mielipiteensä lipusta. Hän keskusteli siitä ystävänsä A.R. Svanströmin kanssa kirjeellä 11.07.1863 sen jälkeen, kun Svanström oli lähettänyt hänelle Donnerin kirjasen:

» Kiitos [ "Om Finlands Flagga" -kirjasta]: pidän siitä paljon ja pitäisin vielä enemmän, jos se olisi yksinkertaisempi ja jos sillä olisi perinteinen merkitys oletetun sijasta. Sen pitäisi olla jonkin suomalaiselle kansalle tai Suomen luonnolle ominaisen asian tunnus. Mikä kansa ei ole vuodattanut verta, ja mikä kansa ei haluaisi puolustaa isänmaataan? Muutoin mielestäni punaiset laput kulmista voisivat olla poissa, jolloin lippu olisi puhtaudessaan ja yksinkertaisuudessaan kauniimpi. Mutta olkoon miten hyvänsä. Pääasia on, että me saamme oman lipun. »^[4]

5. Extra Fenniam

Nimimerkki "Extra Fenniam" lähetti mielipidekirjoituksen Helsingfors Dagbladiin 11.09.1863, jossa hän esitti oman versionsa Dagbladin lipusta. Dagbladin lippu oli hänen mukaansa liian vaikea erottaa Tanskan ja Norjan lipuista merellä. Tämän vuoksi sininen väri tuli siirtää taustalle punaisen kanssa, jolloin rististä tuli yksivärisesti keltainen (tai valkoinen). Dagblad julkaisi kirjoituksen, mutta kommentoi lyhyesti, että heidän mielipidettään ehdotus ei ainakaan muuttanut. Franz Wickin valtiopäivämarssin nuottilehdessä esiintyy hyvin samanlainen lippu, paitsi keltaisella vinoristillä.

» Niistä ei harvoista kirjoituksista, joita on jo nähty sanomalehdissä koskien värien valintaa Suomen kauppalippuun sekä sen koostumusta muutoinkin, näyttää käyvän ilmi, että Helsingfors Dagbladin puoltamaa ehdotusta - keltainen risti sinisin reunuksin punaisella pohjalla - on tähän saakka pidetty eniten huomiota ansaitsevana. Myönnetään, että punainen, sininen ja keltainen voidaan heraldisista syistä katsoa edustavan Suomen värejä; mutta se tapa, jolla nämä ovat yhdistettyinä mainitussa lippuehdotuksessa, lienee katsottava vähemmän onnistuneeksi, mikäli tarkoituksena on ollut suunnitella ei ainoastaan ulkonäöltään miellyttävä, vaan myös tarkoituksenmukainen lippu, ts. sellainen, joka myös kauempaa ja epäedullisessa valaistuksessa erottuisi helposti muista samantapaisen järjestelmän mukaan rakennetuista lipuista. Että punainen lippu, jossa on keltainen risti sinisin reunuksin, ei ainakaan tässä suhteessa vastaisi tarkoitustaan, myöntänee jokainen, joka on voinut vakuuttua, kuinka vaikeaa - jopa hyvän kiikarin avulla - on pitkän matkan päästä tai silloin, kun lippu ei ole täysin levittäytynyt, erottaa esim. Tanskan lippua Norjan lipusta. Tietyissä olosuhteissa tapahtuu jopa niin, että näiden lippujen risti joko katoaa näkyvistä tai sulautuu siinä määrin punaiseen kenttään, että jäädään epätietoiseksi ristin väristä ja sen reunuksista.

Kun sama haitta epäilemättä koskee myös kyseistä kelta-sinistä ristiä punaisella pohjalla ns. Dagbladsflagganissa , on kirjoittaja - siinä tapauksessa että asia johtaisi käytännölliseen ratkaisuun - tullut ajatelleeksi, että Suomen kauppalippu voitaisiin erottamisen helpottamiseksi muista valtioista muodostaa vaakasuorasti kahtia jaetusta kentästä, ylempi osa punainen, alempi tummansininen, ja niiden päällä kulkisi keltainen (tai mieluummin valkoinen) suorakulmainen risti koko lipun pituudelta ja leveydeltä . Ristin leveys tulisi olla noin 1/5 koko lipun korkeudesta. Se, joka vaivautuu luonnostelemaan tällaisen lipun, tulee kirjoittajan kanssa huomaamaan, että se ei ole ainoastaan miellyttävä silmälle ja helposti tunnistettava jopa pitkänkin matkan päästä, vaan myös jossain määrin omaperäinen, koska se kantaa useille Itämeren valtioille tunnusomaista ristiä - ei yksivärisellä, vaan kaksivärisellä kentällä, mikä heraldiikan tiukkojen puolustajien lienee katsottava jonkinlaiseksi viittaukseksi ennen kaksiosaisen Suomen onnellisesta yhdistymisestä yhdeksi kokonaisuudeksi. Ja tällä tavoin suositellaan tämä lippu parhaalla mahdollisella tavalla asianomaisten hyväntahtoisen harkinnan alaiseksi. »^[1]

6. Hullin merimiesliput

Åbo Underrättelser julkaisi lehdessään 21.02.1863 erään merimiehen kirjeen, jonka nimikirjaimiksi mainitaan C.A.S., jossa kerrotaan Iso-Britannian Hullissa joulua viettäneiden merimiesten suunnittelemista lipuista Suomelle. He suunnittelivat liput Fredrik Nylanderin ehdotuksen innoittamana.

» Viimeisten kuuden vuoden aikana olen viettänyt joulun merellä; tällä kertaa minulla oli onni viettää se satamassa. Me kaikki, noin 20 toveria Suomesta, olimme jouluaattona kutsuttuina Oulusta kotoisin olevalle laivalle S., kapteeni A. S:n luokse, jossa kaikki oli järjestetty isänmaalliseen tapaan. Lipiä-kalaa ei puuttunut; ei myöskään riisipuuroa maidon kera. Saatat ehkä nauraa lapsellisuudelleni, kun mainitsen tällaisia asioita, mutta kuulet vielä, että keskustelumme käsittivät myös vakavampia aiheita. (...)

Olen myös saanut kirjeesi 28. joulukuuta ja esitellyt tovereilleni, mitä siinä mainitsit tohtori N:n [Fredrik Nylanderin] ehdotuksesta Suomen omaksi lipuksi. Tiedät, kuinka hartaasti sellaista toivomme, jotta meitä ei enää sekoitettaisi kehnosti seilaaviin venäläisiin. Mutta herra N:n lippu, vaikka sen hopeakenttä on kaunis, muistuttaa liikaa uutta englantilaista signaalilippua voidakseen toimia kansallislippuna.

A. C. lähettää terveisensä ja pyytää, että esittäisit Åbo Underrättelser -lehdessä ehdotuksemme, joka tosin jossain määrin muistuttaa John Bullin lippua, mutta jonka kaikki suomalaiset laivurit, joiden kanssa olen asiasta puhunut, hyväksyvät:

Kentät valkoiset, ristit punaiset, keskellä Suomen vaakuna.

Äänemme tuskin kantautuu kauas, mutta tehkäämme se silti tunnetuksi. Seuraava matkakohteeni on Havanna tai Matanzas, jonne A. C. purjehti eilen, ja monet ovat jo menneet edellämme, vaikka rahtimaksut eivät tällä hetkellä ole erityisen suotuisia. Jotain on kuitenkin tehtävä, sillä Mustallamerellä purjehtiminen ei nykyään käy lainkaan päinsä. Venäjän konsulien huolimattomuuden vuoksi Havannassa ja Matanzasissa kirjeitä on usein kadonnut. Hanki siis osoitteeni varustamolta B. »^[1]

7. Carl Forsmanin ehdotukset

Senaatin oikeusosaston esittelijäsihteeri Carl Frederik Forsman esitti kaksi ehdotusta Finlands Allmänna Tidning -lehden numerossa 01.06.1863.

»Suomen vaakunan pääkomponentit ovat siis kultainen leijona ja verenpunainen kenttä. Tästä seuraa, että Suomen värit ovat kultainen ja punainen. Kuten hyvin tiedetään, heraldiikassa kulta voidaan korvata keltaisella ja hopea valkoisella, jos kultaa tai hopeaa ei jostain syystä voida käyttää. Voidaan siis käyttää joko kultaista ja punaista tai keltaista ja punaista. Kultainen, tai keltainen, on pääväri ja on hallitseva punaiseen nähden, koska vaakunaeläin on keltainen. (..)

Suomen värejä kultaista ja punaista voidaan käyttää lipussa eri tavoin. Yksinkertaisin olisi tehdä lipun yläpuoli keltaiseksi ja alapuoli punaiseksi samalla tavalla kuin Lyypekin vaakunan värejä käytettiin Lyypekin lipussa. Lipussa voi käyttää myös kristinuskon symbolia, ristiä, jolloin risti on keltainen punaisella taustalla; ristin muoto ei kuitenkaan saisi olla Pyhän Andreaksen risti, vaan tavallinen latinalainen risti. Ristiä on usein käytetty lipuissa; niinpä Ruotsin lippu muodostuu keltaisesta rististä sinisellä pohjalla, Tanskan lipussa on valkoinen risti punaisella pohjalla, Hansalippujen lipussa on punainen risti valkoisella pohjalla, kreikkalaisten lipussa on valkoinen risti vaaleansinisellä pohjalla.

Tämä yksinkertainen lippu olisi Suomen kauppalippu. Suomen valtiolippu vastaa kauppalippua, mutta siinä on valtiolippujen tapaan oltava myös Suomen vaakuna keskellä. »^[1]

8. Helsingin Uutisten ehdotukset

Helsingin Uutiset julkaisi pääkirjoituksen 20.07.1863 jossa lehti kritisoi Dagbladin lippua ja esitti kolme vaihtoehtoa.

» Ylipäänsä emme soisi, että tämmöinen asia tehtäisiin puolueen-asiaksi, kuten Dagblad'in Skandinavialainen ehdotus sen tekee. Ehdotuksia sopii tehdä monenlaisia ja Säädyt Hallituksen kanssa niistä valitkoon. Jos muinaisen Ruotsin-vallan muistoks tahdotaan lippuumme keltaista väriä, niin pantakoon kolme raitaa: sininen, keltainen ja punainen. Jos risti katsotaan tarpeelliseksi (Lontoo, Genua ja Sardinia, eikä yksistään Itämeren seudut, kantavat ristin lipussaan), niin miks'ei punainen kelta- tai viheriäreunainen risti sinisen pohjan päälle? Mutta Dagbladin ehdotukseen me puolestamme emme voi suostua. »^[1]

9. Valkosininen ristilippu vaakunalla

Helsingfors Tidningar julkaisi nimimerkki -k:n ehdotuksen 28.07.1863 jossa hän ehdotti Suomen lipuksi valkoista ristiä sinisellä taustalla. Ristin keskelle tulisi asettaa Suomen vaakuna, jotta se erottuisi Kreikan lipusta.

» Leveä, valkoinen latinalainen risti sinisellä pohjalla ei varmasti ole loistelias ja loistava lippu, mutta se on kansallinen, koska sillä on vaatimaton alkuperämme; se on käytännöllinen, koska se tuo värit helposti ja selvästi esiin; se on harmoninen, koska yksi väri ei millään tavalla häiritse toista. Meillä ei tällä hetkellä ole käytössämme mitään lippukarttaa, mutta muistutamme, että jopa Kreikassa liputetaan sinisellä lipulla jossa on valkoinen risti; erottaaksemme lippumme siitä ja antaaksemme sille kauniimman ja siistimmän ulkonäön, mikään ei olisi kansallisempaa, kauniimpaa ja käytännöllisempää kuin sijoittaa valkoisen ristin keskelle punainen vaakunamme, jossa on Suomen kultainen leijona. Vaakunan on tässä tapauksessa oltava niin suuri, että sen kulmat ylittävät ristin kulmat; tämä ei häiritse värien harmoniaa, vaan tekee lipusta käytännöllisemmän. »^[1]

10. Unionilippu

Helsingfors Tidningar julkaisi nimimerkki -m:n ehdotuksen 24.08.1863 jossa hän ehdotti Suomen lipuksi valkoista ristiä sinisellä taustalla, jonka ylänurkkaan tuli lisätä Venäjän värit. Tämän "unionilipun" tarkoitus oli parantaa mahdollisuuksia saada oma kauppalippu hyväksytyksi.

» Kirjoittajan - ja monen muunkin näkemyksen mukaan - ei ole mitään toivoa siitä, että Suomelle myönnettäisiin oma lippu muulla tavoin kuin siten, että siihen sisällytettäisiin jokin merkki, joka osoittaa maan unionin Venäjän kanssa. Pitäen miellyttävänä utopiana sitä erittäin toivottavaa puolueettomuutta, jota ilman oma lippu ei voisi tuoda Suomen kauppalaivastolle vähäisintäkään suojaa silloin kun Venäjän valtakunta on sotaan sekaantunut, kirjoittaja tahtoo huomauttaa, ettei tällainen unionimerkki missään tapauksessa voisi olla Suomen kauppalaivastolle haitaksi millään tavoin, olipa maa sodassa tai rauhassa, tai vaikka Venäjän käydessä sotaa Suomi nauttisikin puolueettomuudesta.

Nyt suositeltu lippuehdotus on: sininen pohja, leveä valkoinen risti suorakulmin, mutta se osa, joka näin erotettuna käsittää lipun salkoa tai maston huippua lähimmän kulman, jaetaan kolmeen osaan valkoiseen, siniseen ja punaiseen, samalla tavoin kuin Venäjän kauppalippu , ja siten muodostaen unionimerkin. Tämä lippu on - ainakin kirjoittajan mielestä - erinomaisen kaunis, lisäksi käytännöllinen ja tarkoituksenmukainen, mahdoton sekoittaa minkään muun maan lippuun, ajatukseltaan yhdenmukainen muiden unionilippujen kanssa ja ennen kaikkea: nauttiva suurimmasta mahdollisuudesta saada hyväksyntä siellä, missä lippukysymys tulaan lopullisesti ratkaisemaan. Mainituista syistä olisi toivottavaa, että ehdotus otettaisiin asianmukaisesti huomioon suomalaisten laivanvarustajien puolelta. »^[1]

Helsingfors Dagblad kommentoi lippua 26.08.1863:

» Ehdotus kreikkalaisen lipun, valkoisen ristin sinisellä pohjalla, hyväksymisestä olisi hylättävä jo siitä syystä, että Kreikan kuningaskunnalla, ensimmäisenä käyttäjänä, on katsottava olevan omistusoikeus tähän lippukuvioon. Suomen vaakunan sijoittaminen keskelle ei ensinnäkään kuulu tapoihin kauppalipussa, eikä toisaalta myöskään auta lippujen erottamisessa toisistaan etäältä. Jos sen sijaan sijoitetaan yläkulmaan, kuten myös on ehdotettu, Venäjän värit valkoisina, sinisinä ja punaisina kenttinä, saadaan lippu, joka merkitsee kreikkalais-venäläistä unionia, mutta ei Suomea. »^[2]

11. Tapion ehdotus

Kuopiolainen sanomalehti Tapio esitti oman ehdotuksensa 08.08.1863:

» Suomen laiva-lipuksi esitellyistä oli täällä viime tiistai-iltana eräässä erityisessä pito-tilaisuudessa ripustettu nähtäväksi se Helsingfors Dagblad'in puolustama, punasella pohjalle asetettu keltanen pysty-risti sinisillä reunuksilla. Tässä oli saapuvilla suurempi joukko, mutta niistä ei näyttänyt kovin moni puolustavan tätä, moittien sitä useimmat liian kirjavaksi, liika punaiseksi ja jos joksikin. Moniaat puolustivat paremmaksi sinisellä pohjalla olevaa valkoista ristiä ja siinä keskellä Suomen vaakuna, jota eroittaisi sen grekan sota-lipusta. vaan meidän mielestä tämmöinen waakunan siihen asettaminen vaikistaisi näiden lippujen tekemistä ja siis kallistaisi niitä.

Kuin nyt jokainen sanomalehti ja melkein joka mies, joka muka vähänkin tahtoo aikaansa seurata, näkyy pitävän velvollisuutenansa tekaista jonkun uuden lippu-ehdotuksen, niin ei Tapiokaan tahdo olla Pekkoja pahempi ja siis ehdottelee Suomen lipun neljästä yhden kokoisesta, vähän soikeasta kappaleesta, joista ommellaan kaksi rinnakkain ja kaksi päällekkäin, niin että warren puolelle tulee walkonen ylä- ja sininen alapuolelle, sekä kärkeen punanen ylös- ja keltanen alas. Valkoiseen voisi vielä jos niin tahtoisi, panna Suomen waakunankin, esim. näin: »^[1]

Tapio selvensi ehdotustaan mittojen osalta 22.08.1863:

» Täkäläiset kauppa-puukhollarit olivat ensimmäiset, jotka tätä lippua uudistivat viime sunnuntaina, ja on se ollut nähtävänä tämän viikkoa Arnon lipun rinnalla mainittuin herrain paatin mastosta Vasikka-saaren edustalla. Tämäkin on liian nelikulmasista vaatteen palaisista. Tehkääpä joku sen noin puolitoista eli vaikka 2 kertaa niin pitkistä palasista kuin kukin vaate on leveä, niin ei tämäkään lippu ole rumimpia. Eikä Tapion perustus ollutkaan saada niin erin kaunista lippua, kuin kerta tietää sen vanhan totuuden ettei yhden kaunis ole kaikkien kaunis; aikomuksemme oli, että saataisiin vaan yksi lippu, joka ei olisi kenenkään muiden muotonen ei enemmän Skandinavian kuin Slavian tahi minkä muun heimon. »^[2]

12. Maamieslippu

Tuntemattomaksi jäänyt nimimerkki "Maamies" ehdotti Helsingin Uutisissa 05.10.1863 seuraavanlaista lippua:

» Suomen ominaisen kauppa-lipun tarpeellisuudesta, sen historiallisista väreistä, muodosta j.n.e. on niin moneen suuntaan väitelty, että niistä ei enään liene juuri paljon puhumista - sen vaan sanon että ne usean-laatuiset, joita olen nähnyt esitys-näytteenä, ei ole peräyttänyt vieläkin erinlaatuisempaa ehdottelemasta, joten rohkenen ehdotella seuraavan tapaista: Värit "jotka tulisivat kulkemaan poikkipuolin, olisi ylimmäinen kulma sininen, keskimmäinen eli pohja valkoinen, keskellä pohjaa oleva tähti keltainen ja alikulma punainen. Sininen, keltainen ja punainen merkitsisi Suomen käytöllisiä historiallisia värejä ja valkoinen lumen näköä, koska maamme talvella peitetään lumella. Tähti-kuvaus merkitsisi pohjan tähteä meille pohjolaisille! »^[1]

13. Muita ehdotuksia

Muita lippukeskustelun aikana mainittuja lippuja joiden tarkka alkuperä ei ole tiedossa.

13.1. Viipurilainen lippu

Keisari Aleksanteri II kävi Viipurissa matkallaan Helsingin valtiopäiville vuonna 1863. Vierailua varten kaupungissa järjestettiin juhlat, jonka aikana liputettiin lippukeskustelussa esitetyillä lipuilla. Sanomalehti Otawa kertoi Viipurissa luodusta kolmiraitaisesta punakeltaisesta lipusta:

» Niiden monien laiwalippujen joukossa liehui täällä myös niitä Suomen laiwastolle esitetyitä lippuja kolmea laatua; Dagbladin kelta-sininen risti punaisella waatteella, Topeliuksen walko-sininen lippu ja Wiipurissa äsköttäin keksitty uutinen, ollen punainen keltainen ja punainen, melkein samallainen kuin Spanian sotalippu, kunha Spanian waakuna jätetään pois. Wäittämättä oli näiden tällä kertaa tuhansien lippujen seassa se soma Topeliuksen walkosininen lippu se kauniin ja mielyttäwin. Paha waan että sitä sanotaan waikeaksi merellä eroittaa; mutta onhan Greekkalaisilla ja monella muulla- sini-walkeitä lippuja, joita warmaan woipi aalloista eroittaa koska niitä käyttäwät Se äsköin keksitty uusi lippu on kieltämättä ruma, mutta sillä on se hywä, että se myrskyissäki näkyy jo kaukaa, osottaen Suomen waakunan wärit. Dagbladin lippua kiitettiin koreaksi waan ei kauniiksi. »^[1]

13.2. Sinikeltainen ristilippu

Nimimerkki "Trafikant" lähetti useampaan lehteen elokuussa 1863 julkaistavaksi mielipidekirjoituksen, jossa hän puoltaa Suomen lipuksi sinikeltaista ristiä valkoisella taustalla. Lipun alkuperästä hän ei mainitse muut kuin sen, että hän on sellaisen jossakin yhteydessä nähnyt.

» Koska tämä lienee hyödyllisempi kuin haitallisempi asiaa ajatellen, ottaa kirjoittaja itselleen vapauden esittää sovitteluehdotuksen Helsingfors Tidnigarin ja Dagbladin välille lippukysymyksessä. Jos Dagbladin lipun punaisen pohjan sijasta käytettäisiin valkoista, meillä olisi erittäin kaunis lippu. Kirjoittajalla on ollut tilaisuus nähdä sellainen ja on myönnettävä, että se oli kauniimpi kuin mikään tähän mennessä olemassa ollut kansallislippu. Lisäksi sillä on se etu, että se on omaleimainen, eikä sitä voi sekoittaa valkoiseen preussilaiseen tai venäläiseen Andreas-lippuun. H.T.:n ehdottama sinivalkoinen lippu muistuttaa baijerilaista; sininen valkoisella ristillä muistuttaa kreikkalaista ja tähtikuvioinen on yleinen kaikkien alusten mastonhuipussa sekä Ruotsissa että Suomessa. Herra Arnon lippu on naurettava ja sopii korkeintaan "karamellikoristeeksi". »^[2]

Topelius vuorostaan mainitsi omassa kirjoituksessaan Helsingfors Tidningarissa 13.06.1863 eräästä Ahvenanmaalla esitetystä kolmivärisestä lipusta joka olisi kelta-valko-sininen. Topelius ei kerro tarkemmin lipun mallista, mutta hän käyttää lipusta termiä "tricolore", jolla yleensä viitataan kolmiraitaiseen lippuun. Topelius kuitenkin käytti samaa termiä viitatessaan Dagbladin kolmiväriseen ristilippuun, joten tällöin kyse saattaisi olla myös samaisesta ristilipusta mitä nimimerkki Trafikant ehdottaa.^[3] Lippu esiintyy myös Franz Wickin valtiopäivämarssin nuottilehden kannessa .

13.3. Valtiopäivämarssin nuottilehti

Vuoden 1863 valtiopäiviä varten säveltäjä Franz Wick sävelsi Valtiopäivämarssin. Nuottivihon kansilehteen on piirretty monia niistä lippuehdotuksista joita tehtiin tuolloin. Näistä muualla mainitsemattomia ovat keltainen vinoristi sinipunataustalla ja keltavalkoinen risti sinisellä taustalla.^[4]