Itämerensuomalaisten lippuja

1. Virolaiset

Työn alla....

2. Inkeriläiset

Venäjän keisarikunnan romahdettua, inkeriläiset alkoivat järjestäytymään ja tavoittelemaan itsehallintoa Inkerinmaalle. Tämä kuitenkin ajatui nopeasti sekä sisäisiin vaikeuksiin, että ongelmiin bolsevikkihallinnon kanssa. Inkeriläiset kääntyivät tämän jälkeen sekä Suomen että Viron puoleen tuen toivossa. Länsi-Inkerissä inkeriläiset vapaaehtoiset taistelivat bolsevikkeja vastaan Viron armeijan riveissä ja Pohjois-Inkeriin Suomen rajalle luotiin Kirjasalon tasavalta. Tavoitteena oli tilanteen mukaan joko itsenäisyys, itsehallinto tai Inkerinmaan osien liittäminen Suomeen tai Viroon. Tarton rauhassa vuonna 1920 pieniä osia Länsi-Inkeristä liitettiin Viroon ja bolsevikit lupasivat inkeriläisille kansallisia oikeuksia Neuvostoliitossa. Tulos oli inkeriläisaktivisteille kuitenkin katkera pettymys, etenkin kun lupaukset inkeriläisten kansallisista oikeuksista jäivät lunastamatta. ^[1]

Inkerin lipun varhaishistoria on osin hämärän peitossa, mutta on varmuudella tiedossa, että Kirjasalon tasavalta käytti lippua vuodesta 1919 lähtien. Lippu vihittiin käyttöön 08.09.1919 ja tästä vihkimistilaisuudesta on säilynyt valokuvia. ^[2] . Kun inkeriläisaktiviistit Tarton rauhan jälkeen siirtyivät Suomeen, he veivät lipun mukanaan. Kirjasalon asiaa edistänyt Pohjois-Inkerin hoitokunta vahvisti Suomeen siirryttyään Inkerin lipun kokouksessaan 11.03.1921: ^[3]

» Vahvistetaan Inkerin lipun väri ja koko seuraavasti: pohja keltainen; risti sininen; ristin reunaviivat tiilenpunaiset. Koko korkeus: 100 cm: 35 keltaista, 5 punaista, 20 sinistä, 5 punaista, 35 keltaista. Pituus 150 cm: 45 keltaista, 5 punaista, 20 sinistä, 5 punaista, 75 keltaista. Otteen oikeaksi todistavat M. Kälviäinen ja J. Tirranen. Samassa esitetään Inkerin lipun piirustus mittasuhteineen. »

Suomessa inkeriläiset perustivat vuonna 1922 Inkerin liiton ajamaan inkeriläisten asiaa. Suomeen muuttanut inkeriläinen kansakoulunopettaja ja näyttelijä Iisakki Lattu esitti vuonna 1930 liitolle piirustuksen Inkerin lipusta ja sen vaakunasta, johon hän liitti myös oman näkemyksensä lipun historiasta. Latun mukaan lipun oli alun perin suunnitellut hänen vävynsä kapteeni Ilmari Haapakoski Länsi-Inkerissä taistelleelle Inkerin rykmentille vuonna 1919. Tässä piirustuksessa lipun mittasuhteiksi ilmoitetaan 18:11, eli samat kuin Suomen lipussa, mikä poikkeaa Pohjois-Inkerin hoitokunnan pöytäkirjassa mainituista mitoista. ^{[3] [4]} Tutkija Toivo Flink on kuitenkin esittänyt epäilyjä Latun piirustuksen tietojen ja Haapakosken roolin suhteen lipun suunnittelussa, sillä rykmentin asiakirjoissa ei löydy mainintaa lipusta. ^[5]

3. Itä-Karjala

3.1. Heimosodat ja karjalaisten kansannousu, 1918-1922

Vuoden 1918 alussa, kun Suomen sisällissota oli lähestymässä loppuaan ja Venäjän sisällissota jatkui kiivaana, Suomen valkoiset joukot alkoivat järjestää sotaretkiä Itä-Karjalaan. Näiden niin sanottujen Vienan retkien tavoitteena oli tukea paikallista liikettä Venäjän bolševikkeja vastaan. Heikosti organisoidut retket eivät saavuttaneet tavoitteitaan ja joutuivat vaikeisiin taisteluihin sekä bolševikkien että Pohjois-Venäjällä toimineiden liittoutuneiden interventiojoukkojen kanssa.

Kun Suomen valkoiset valtasivat Uhtuan vuonna 1918, suomalainen taidemaalari Jonas Heiska suunnitteli Vienan Karjalalle oman lipun, jossa oli Otavan valkoiset tähdet sinisellä pohjalla. Lippu ei saavuttanut sen suurempaa suosiota ja nopeasti unohtui suomalaisten vetäydyttyä alueelta. Se on kuitenkin ensimmäinen lippu joka koskaan edusti nimenomaan Karjalaa. ^[1]

Pohjois-Venäjän liittoutuneiden intervention aikana britit perustivat Karjalan rykmentin värväämällä suomalaisia kommunisteja, jotka olivat paenneet Itä-Karjalaan hävittyään Suomen sisällissodan. Rykmenttiä johti P. J. Woods, Irlannista kotoisin oleva Britannian armeijan upseeri, ja sen lippuna oli Woodsin suunnittelema oranssi lippu, jonka keskellä oli vihreä apilanlehti. Karjalan rykmentti taisteli sekä bolševikkeja että Suomen valkoisia joukkoja vastaan. Liittoutuneet eivät katsoneet valkoisten suomalaisten retkiä Itä-Karjalaan suosiolla, sillä ensimmäinen maailmansota oli vielä käynnissä ja Saksan armeija tuki Suomen valkoisia. Rykmentti oli toiminnassa vuoden 1919 loppuun asti, kunnes se lakkautettiin brittien vetäydyttyä Venäjältä. ^[2]

Vuoden 1919 lopulla, liittoutuneiden joukkojen vetäydyttyä Pohjois-Venäjältä, Venäjän valkoisten Pohjoinen armeija romahti nopeasti puna-armeijan hyökkäyksen edessä. Pian tämän jälkeen puna-armeija myös ajoi Suomen valkoiset takaisin rajan yli ja otti hallintaansa suurimman osan Itä-Karjalasta.

Maaliskuun 29. päivänä 1920 kokoontuivat Vienan Karjalan väliaikaisen hallituksen edustajat Uhtuan ensimmäisille maakuntapäiville. Paikalle oli valittu 135 edustajaa Vienan ja osittain myös Pohjois-Aunuksen kunnista. Tilanne oli epävarma, alueella oli vielä puna-armeijan joukkoja, mutta silti maakuntapäivät rohkenivat pohtia Karjalan valtiollisia tunnuksia. Näissä tapaamisissa päätettiin perustaa Uhtualle väliaikainen hallitus ja julistettiin aikomus irrottautua Neuvosto-Venäjästä. Lisäksi vaadittiin yleistä kansanäänestystä, joka järjestettäisiin rauhan palattua Vienan Karjalan tulevaisuuden ratkaisemiseksi.Päiväkirjoihin kirjattiin lisäksi, että käsittelyyn otettiin sekä vaakuna että lippu.

Maakuntapäivien pöytäkirjoihin on kirjattu, että vaakunassa karhu tulisi esittää kassara käpälissään, ja että lipun tulisi olla kaksivärinen vaakaraitalippu otavan tähdistön kera. Lähteet kuitenkin eroavat siitä, että mitkä lipun taustavärit olisivat. Alkuperäisen pöytäkirjan mukaan värit olivat punainen ja keltainen, punainen alhaalla ja keltainen ylhäällä. Myöhemmin Suomessa säilyneessä kopioversiossa taas todetaan, että enemmistö kannatti punaista ja vihreää. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että väliaikaisen hallituksen edustaja Iivo Ranne vei Suomeen Akseli Gallen-Kallelalle juuri punavihreän version lipusta, ja tästä tuli pohja Gallen-Kallelan myöhemmille suunnitelmille. ^[3]

Väliaikaisen hallituksen edustaja kauppias Iivo Ranne pyysi Akseli Gallén-Kallelaa suunnittelemaan lipun ja vaakunan väliaikaisen hallituksen luonnoksen perusteella. Gallén-Kallela suostui pyyntöön ja lähetti suunnittelemiensa lippujen mukana kirjeen hallitukselle:

» Otavan tähdistön asemasta olen laatinut tunnuskilpeen ja valtiolippuun revontulien kuvien kaaren muodostuvina hopeavaajojen kautta. Hopeavaajoja on 53 kappaletta Karjalan eri kuntien luvun mukaan. Jos tämä luku sattuisi olemaan väärä voi asian helposti auttaa vähentämällä tai lisäämällä. Myös siksi, että useammalla neekerivaltiolla on tähtiä ja tähdistöjä lipuissaan ja kilvissään olen tahtonut tätä välttää ja koristeelliselta kannalta on revontulien kaari paljon komeampi, heraldiikassa vielä käyttämätöntä ja pohjoiselle kansakunnalle ja maalle mitä luonnollisin. Vaajan merkitys on myös otollinen.

Jotta Karhun kuva (heraldisen säännön mukaisesti oikealle kääntyvä, jos eläin sivulta kuvataan) ei tulisi liian yhtänäköiseksi Satakunnan vaakunan kanssa, olen sitäpaitsi laatinut särjetyt kahleet jalkainsa alle. Koska karhun väri on musta (luonnon väriä kun ei voi käyttää) olen siis lippuun kehittänyt mustan värin. Siksi vielä, että viheriä ja punainen lipussa yhtyen muodostavat vihreän pakollisen virttymisen takia hyvin pahan ja ruman soinnun. Mustan välivärin kautta tämä vältetään. Vihreän, mustan ja punaisen yhtymäsointu on suomalaiskansoille mitä omatakeisin.

Totta on että lippu täten vaikuttaa tavallaan synkältä, vaan eihän kansallislippu olekaan mikään leikin esine, jotta minusta vakavuus tässä on paikallaan, erittäin kun on kysymys Karjalan kunniakkaasta kansasta. Muodon olen sovitellut Suomen lipun kaltaiseksi ymmärrettävistä syistä. Kuitenkin olisi syytä, ennenkuin lippukysymys lopullisesti ratkaistaan teetätä yksi koelippu, tarpeeksi suuri, jotta vaikutus tulee esille, sitten ehkä vasta muodostelemisen jälkeen vahvistettava. » ^[4]

Gallén-Kallela suunnitteli kansallislipun ohella valtio-, sota-, luotsi-, tulli- ja postilipun. Valtiolipun ylänurkkassa on 53 hopeavaajaa vaakunan tavoin, sotalipussa vaakunan karhu, luotsilipussa airot, postilipussa tuohitorvi ja tullilipussa tuohikontti. Lipun mitat ovat vaakasuunnassa 24,4 = 7,7 + 0,9 + 2,5 + 0,9 + 12,4 ja pystysuunnassa 15,7 = 5,7 + 0,9 + 2,5 + 0,9 + 5,7. ^[4]

Gallén-Kallelan piirustukset lipusta ja vaakunasta annettiin Iivo Ranteelle joka vuorostaan tuli viedä ne Karjalan maapäiville Uhtuaan. ^[5] Toukokuussa 1920 Puna-armeija päätti kuitenkin hajoittaa Uhtuan väliaikaisen hallituksen, ja näin ollen niitä ei koskaan virallisesti vahvistettu. Lipusta on tullut karjalaisten parissa kuitenkin suosittu ja se on säilynyt epävirallisessa käytössä sekä Venäjällä että Suomessa tähän päivään asti. Väliaikaisen hallituksen hajottamisen jälkeen tyytymättömyys bolševikkien valtaa kohtaan kasvoi karjalaisten keskuudessa. Suomalaisten vapaaehtoisten tuella karjalaiset nousivat kapinaan ja n.s. Metsäsissit taistelivat puna-armeijaa vastaan kantaen Gallén-Kallelan sotalippua. Karjalaisten kansannousu lopulta kukistettiin vuoteen 1922 mennessä.

3.2. Neuvosto-Karjala 1920-1990

Kun puna-armeija vakiinnutti asemansa Itä-Karjalassa, alue muutettiin Neuvosto-Venäjään kuuluvaksi autonomiseksi tasavallaksi. Aluksi autonomisella tasavallalla ei ollut omaa lippua, vaan se käytti Neuvosto-Venäjän lippua. Helmikuussa 1937 perustuslakia muutettiin, ja Karjalalle annettiin oma punainen lippu, johon oli kirjoitettu Neuvostovenäjän ja Karjalan Autonomisen Tasavallan nimet venäjäksi, karjalaksi ja suomeksi. Myöhemmin, loppuvuodesta 1937, suomenkieliset tekstit poistettiin kun suomalaiset kommunistit tapettiin Stalinin vainoissa. Neuvostolippujen mittasuhteet olivat 2:1.

Talvisodan jälkeen vuonna 1940 Karjala nostettiin täysivaltaiseksi neuvostotasavallaksi (Karjalais-suomalainen sosialistinen neuvostotasavalta). Neuvosto-Karjalaan liitettiin Suomelta vallatut alueet ja tasavalta sai uuden lipun joka sisälsi tekstit suomeksi ja venäjäksi, mutta ei enää karjalaksi. Stalinin kuoleman jälkeen vuonna 1953 kaikkien tasavaltojen liput muutettiin poistamalla tekstit ja korvaamalla ne erilaisilla väriaiheilla. Karjalan lippuun lisättiin vihreitä ja sinisiä kenttiä edustamaan Karjalan jokia, järviä ja metsiä. Vuonna 1956 Karjala alennettiin jälleen autonomiseksi tasavallaksi ja liitettiin takaisin Neuvosto-Venäjään. Lippu muutettiin tällöin Neuvosto-Venäjän lipuksi, johon lisättiin KACCP ja KASNT vasaran ja sirpin alle. Vuonna 1978 tekstiä muutettiin hieman, mutta tätä lippua käytettiin aina Neuvostoliiton hajoamiseen asti.

Vuoden 1953 lippua edelsi tasavallan korkeimman neuvoston puhemiestön pyynnöstä tehty luonnos vuodelta 1947, jota ei kuitenkaan koskaan otettu käyttöön. Siinä vihreä raita oli kapeampi ja sinisessä kentässä oli sijoitettu kuusikoristeita. Vuoden 1978 lippumuutosta varten suomalainen heraldikko Kari Laurla lähetti kaksi ehdotusta lipuksi jossa Neuvosto-Venäjän lippuihin lisättiin valkoinen kuusenoksa-kenttä vihreän aaltokuvien kera ja ilman. ^[6]

Vuosina 1934-35 käytiin Suomeen paenneiden karjalaisten ja suomalaisten karjalaisasiaa edistäneiden parissa keskustelua Karjalan lipusta, jonka yhteydessä nousi kritiikkiä Gallen-Kallelan lipun värien synkkyydestä. Karjalan kielen tutkija Edvard Ahtia ehdotti Karjalan Vapaus -lehdessä 3/1934, että Karjalan kansallisvärit tulisi sen sijaan olla valkoinen, sininen ja kultainen. Ahtia löysi näistä väreistä yhtymäkohtia Karjalaiseen kansanrunouteen ja hän esittii niiden symboloivan vapautta, kauneutta ja hyvyyttä. Sininen ja valkoinen esiintyivät myös veljeskansojen, eli Suomen ja Viron lipuissa ja niinkuin Virossa, tuli nämä kaksi väriä yhdistää jonkun omintakeisen kolmannen värin kanssa, eli tässä tapauksessa keltaisen. Ahtia esitti, että nämä värit voisi mieluiten sommitella lippuun valkoreunaiseksi siniristiksi keltaisella pohjalla. Hän oli myös sitä mieltä, että Gallen-Kallelan suunnitteleman vaakunan voisi korvata sellaisella, jossa esiintyisi karhun sijaan kantele. ^[7]

Seuraavana vuonna Aunuksesta kotoisin ollut aktivisti ja Suojärveläisen Karjalan Kansalaisseuran sihteeri Paavo Jukola (alk. Ivanoff) julkaisi lippuehdotuksensa seuran lehdessä, Rahvahan sanassa. Jukola perusti ehdotuksensa Ahtian väreihin: lipussa oli valkoisella pohjalla sininen, kultareunainen risti. Kansalaisseura oli hyväksynyt lipun ja vastaavan värisen kantelevaakunan omaan käyttöönsä toukokuussa 1935, ja nyt niitä ehdotettiin koko Karjalan tunnuksiksi. ^[8] Ehdotusta uusista tunnuksista kritisoitiin kuitenkin turhaksi hajoitusyritykseksi, eikä Jukolan lippua tai Ahtian värejä ole sittemmin käytetty ^[9] .

3.3. Karjalan tasavalta 1991-

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Neuvosto-Karjalan korkein hallinto päätti nimetä alueen uudelleen Karjalan tasavallaksi ja ottaa käyttöön uudet valtiolliset symbolit, kuten lipun, vaakunan ja kansallislaulun. Vuoden 1992 alussa järjestettiin julkinen kilpailu ideoiden keräämiseksi, ja siihen tuli lukuisia kommentteja ja ehdotuksia. Valintakomitea arvioi 60 lippuehdotusta, ja 28. toukokuuta 1992 valittiin kaksi finalistia: J. Nivinin ehdotus ja V. Dobryninin ehdotus. ^[10]

Nivinin ehdotus oli vihreä, valkoinen ja sininen kolmiraitainen lippu jonka keskellä oli punainen pykäläristi. Vihreä edusti uskoa onneen sekä Karjalan luontoa, valkoinen rauhaa sekä karjalan talvia ja lopuksi sininen suuruutta ja kauneutta, valtiollisuuta ja vaurautta. Lipun leveys-pituussuhde on 4:6,5.

Dobrynin ehdotus perustui Gallén-Kallelan lippuun ja perustelu kuului:

» Lipussa on vihreällä taustalla punareunainen musta risti samoin kuin Skandinavian maissa, joihin ainakin maantieteellisesti Karjala kuuluu. Gallen-Kallelan mielestä lipun ja vaakunan värit heijastavat seudun asutushistorian erikoisuuksia. Vihreä tarkoittaa metsää, punainen tulta ja musta maata. Tnagonpuoleisessa yläkulmassa on 19 kolmiota Karjaln piirein ja kaupunkien luvun mukaan. Tätä lukua voidaan tarpeen tullen muuttaa. » ^[11]

Keskustelu lipusta jatkui vuoden 1992 loppupuolelle saakka, eikä yksimielisyyttä saavutettu, ei lipusta eikä vaakunastakaan. Dobrynin lippu oli suosittu karjalaisten parissa mutta etenkin venäläisten puolelta Gallén-Kallelan lipun yhteydet suomalais-karjalaiseen kansallisaatteeseen nähtiin ongelmallisena. Petroskoin yliopiston lehtori A. Litvin esitteli tällöin uuden lippuehdotuksen joka yhdisti Venäjän rainelipun sinisen pohjoismaisen ristin kanssa. Lippu kuvasti Karjalan roolia Venäjän laivaston muodostumisessa ja Karjalan läheisyyttä pohjoismaihin.

Marraskuussa 1992 korkein neuvosto palasi asian pariin. Tällä kertaa mukaan tuli A. Kinnerin uusi ehdotus, punainen, sininen ja vihreä kolmikenttä, joka perustui Neuvosto-Karjalan vanhaan lippuun. Neuvosto päätti äänestää Kinnerin ja Nivinin ehdotusten välillä, mutta kumpikaan ei saanut tarpeeksi ääniä, mikä johti jälleen kerran lykkäykseen. Lopulta 16. helmikuuta 1993 neuvosto kokoontui uudelleen ja valitsi Kinnerin kolmikentän Karjalan tasavallan viralliseksi lipuksi. ^[12]

4. Vepsäläiset

Vepsäläisten kansallislippu on samaisen Dobrynin suunnittelema vuodelta 1992. Sekin perustuu Gallén-Kallelan lippuun. Vuonna 2000 lipusta tuli Vepsän kansallinen volostin virallinen lippu ja oli käytössä sen lakkauttamiseen saakka vuonna 2005. ^[1]

5. Lyydiläiset

Lyydiläiset ovat pieni karjalaiskansa Aunuksen Karjalassa. Vuonna 1995 lyydiläinen kirjailija Miikul Pahamov suunnitteli lipun Gallén-Kallelan lippuun perustuen. ^[1]

6. Inkeroiset

Inkeroiset ovat suomensukuinen ortodoksinen kansa, joka asuu Inkerissä. Inkeroisten lipun ovat todennäköisesti suunnitelleet historioitsijat Olga Konkova ja Vladimir Zernov 2000-luvun alussa. Lipun keskellä on punaiset aurinkovaunut, jotka on otettu malliksi inkeroisten käsitöissä käytetyistä koristekuvioista. ^[1] Vuonna 2021 julkaistussa artikkelissa, joka käsittelee Zernovia, esiintyy toinen versio lipusta, jossa aurinkovaunut on korvattu punaisella pykäläristillä. Tämän version suunnittelijoiksi mainitaan Zernov ja Konkova, mutta kyseistä lippua ei ilmeisesti käytetä. ( kuva ). ^[2]

7. Vatjalaiset

Vatjalaiset on pieni ja uhanalainen suomensukuinen kansa joka on kotoisin Inkerinmaan Laukaanjoelta. Kirjailija ja runoilija Alexander Gurynov suunnitteli lipun ja vaakunan heraldikko Vladimir Zernovin ja Vatjan museon järjestäjien Sergei and Tatiana Efimovan avulla vuonna 2002. Sinisen kolmiot kuvaavat Peipsijärveä ja Suomenlahtea joiden välillä Laukaanjoki juoksee. Valkoinen V-muoto kuvastaa vatjalaisten maata vesien välissä ja punainen risti vatjalaisten uskoa sekä yhteyttä esivanhempiin. ^[1]

8. Liiviläiset

Liiviläiset ovat kotoisin Latvian rannikkoseuduilta. Heidän määränsä alkoi vähetä jo 1800-luvun lopulla, mikä johti suomalaisten ja virolaisten yrityksiin tukea liiviläisten kansallista heräämistä 1920-luvulla. Liiviläisten liitto perustettiin vuonna 1922 edistämään liiviläisten asiaa, ja sen perustajajäsen Didrik Volganski suunnitteli liitolle lipun. Liiviläiset kokivat vainoa Neuvostoliiton miehitettyä Baltian maat, eikä liitto ja lippu palanneet käyttöön kuin vasta 1980-luvulla. Vihreä, valkoinen ja sininen kolmikenttä edustaa maata, valkoisia hiekkaisia rantoja ja merta. Lipun ulkomitat ovat 2:1 ja vaakasuorat raidat ovat 2:1:2. ^[1]

9. Setukaiset

Setukaisten lippu valittiin vuonna 2003 pidetyssä kansanäänestyksesslä, ja 29. marraskuuta lippu hyväksyttiin virallisesti Obinitsan seitsemännessä Seto-kongressissa. Vuonna 2018 vastikään perustettu Setomaan kunta otti sen käyttöön. Lipussa on punainen risti valkoisella taustalla. Ristin muoto on otettu Setukaisten perinteisistä kirjailluista vöistä. Lipun mittasuhteet ovat 6:11. ^[1]

10. Ruotsinsuomalaiset

Ruotsinsuomalaisten lippu valittiin vuonna 2014 kahden finalistin kesken. Voittavan lipun suunnitteli Andreas Jonasson ja siinä yhdistyvät Suomen ja Ruotsin liput. ^{[1] [2]}

11. Meänmaa

Meänmaan lippu otettiin käyttöön 15.06.2007. Lippu on Herbert Wirlöfin suunnittelema ja sen mittasuhteet ovat 7:11. Värit on otettu Suomen ja Ruotsin lipuista ja kuvaavat aurinkoa, lumista luontoa ja sinistä kesätaivasta. Meänmaan murteella lippua kutsutaan Meänmaan flakuksi. ^[1]

12. Kveenit

Kveenien lipun otti ensimmäiseksi käyttöön Kveenimaayhistys vuonna 2009 joka valitsi lipun 20 ehdokkaan parista. Lipun käyttöönotto oli hitaanpuoleista ja vasta vuonna 2017 se alkoi yleistyä kun Ruija Kvääniliitto myös hyväksyi sen. Bengt Johansson-Kyrön suunnittelemassa lipussa on sinisellä pohjalla kveenien käsitöihin perustuva auringonkukkatunnus. ^{[1] [2]}

13. Metsäsuomalaiset

Metsäsuomalaisten lippu, jonka norjalaispari Frederic M. Lindboe ja Bettina Gullhagen suunnittelivat, otettiin käyttöön 29. joulukuuta 2022. Se syntyi kesällä 2021 järjestetyn lippusuunnittelukilpailun tuloksena johon lähetettiin satoja ehdotuksia. Vihreä kuvastaa kaskiviljelyn metsää, keltainen mäkikuisman kukkasia ja punainen tulta sekä pyhää pihlajapuuta. Musta edustaa kaskenpolton nokea ja savutupien noen peittämiä seiniä, ja sen vinoneliöinen muoto on metsäsuomalaisten vanha hedelmällisyyden symboli. ^[1]

Svullryan kylässä Norjassa, metsäsuomalaisten perinnealueella, järjestetään metsäsuomalaisen kulttuurin perinnejuhla Fonnskogsdagene-festivaali. Siinä yhteydessä paikalliset julistavat joka vuosi Metsäsuomen itsenäiseksi valtioksi ja nostavat tasavallan lipun salkoon. Finnskogsdagenen kotisivuilla kerrotaan lipun luomisesta ja sen epätavallisesta muodosta:

» Rallikuljettaja Per Engseth Elverumista vieraili Finnskogenin tasavallassa sen avajaisissa kesällä 1978. Auto koristeltiin ja siihen lisättiin karjapuskurit ja spoilerit. Koristelun lopputuloksena syntyi lippu. Lipun mittasuhteet, joka oli tarkoitus sijoittaa auton oveen, muistuttivat enemmän "tavallista" lippua, mutta risti oli käännetty oikealle ja maalattu täysin vapaalla kädellä. Värivalinta oli yksinkertainen – käytettiin niitä maali- ja lakkasävyjä, joita löytyi verstaalta. Erling Hagen, Oddvar Neby ja Jørn Skaslien olivat yhtä mieltä siitä, että musta ja vihreä maali sekä maalarinteippi olivat sopiva yhdistelmä. Tämä on yksinkertaisuudessan tarina tasavallan ensimmäisestä lipusta joka syntyi ralliauton oveen.

Finnskogenin tasavallalla ei vielä ollut lippua nostettavaksi salkoon avajaisten yhteydessä, joten hallitus päätti, että tasavallalle oli luotava oma lippu. Tasavalta halusi erottautua Norjan kuningaskunnasta, ja siksi oli luonnollista suunnitella oma erityinen lippu. Lipun ompelivat Aud Vålberg, Martha Hansen, Inger Åransberg ja Jenny Skaslien hallituksen ohjeiden mukaisesti. Värit valittiin niistä kankaista, joita ompelijoilla oli varastossa, ja ne vastasivat suunnilleen niitä värejä, jotka oli maalattu auton oveen. Tavanomaisia lipun mittasuhteita ei noudatettu, sillä leveyden määritti käytettävissä ollut vihreä kangas, eikä pituuskaan ollut ennalta määrätty, vaan se määräytyi jäljellä olevan kangasrullan mukaan. Maalarinteipin-värinen risti korvattiin ”hopeisella” kankaalla, ja musta risti tehtiin mustasta kankaasta. » ^[2]