Itämerensuomalaisten lippuja

1.1. Venäjän vallan aika

Venäjän vallan aikana Baltian alue oli jaettu kolmen itämerenmaakunnan kesken, Vironmaan-, Liivinmaan- ja Kuurinmaan kuvernmentteihin. Baltiansaksalaisilla oli maakuntien hallinnoissa valta-asema ja 1860-luvulla alkaneista venäläistämistoimenpiteistä huolimatta heidän valta-asemansa säilyi. Saksalaiset olivat järjestäytyneet ritarikuntiin jotka hallitsivat omia maakuntiansa. Ritarikunnilla oli omat värinsä joita käytettiin erilaisissa koristeissa juhlissa ja maakuntapäivillä. Näitä värejä myös käytettiin kolmiosaisissa lipuissa, etenkin ylioppilasjärjestöjen toimesta. Näitä lippuja on esitetty maakuntien lippuina, vaikka oikeammin kyse oli siis ritarikuntien käyttämistä lipuista. ^[30].

Yliopistot toimivat yhteiskunnallisen ja kulttuurisen elämän keskiössä Virossa. Ylioppilaat järjestäytyivät ylioppilaskuntiin, eli niin kutsuttuihin korporaatioihin, jotka olivat alunperin sidoksissa baltiansaksalaisten ritarikuntiin ja maakuntiin. Myöhemmin myös muita ylioppilaskuntia perustettiin, kuten puolalaisten Polonia ja venäläisten Ruthenia. Virolaiset myös yrittivät perustaa omansa, mutta tämä evättiin saksalaisten toimesta. Vuonna 1870 virolaiset opiskelijat perustivat salassa EÜS-järjestön (Eesti Üliõpilaste Selts - Viron Ylioppilaiden Seura) ja vuonna 1881 he yrittivät virallisesti rekisteröidä Vironia-nimisen ylioppilaskunnan. Vironian hakemus evättiin, mutta vuonna 1883 EÜS onnistui rekisteröimään itsensä akateemis-kulttuurisena järjestönä Tartun yliopistolla. ^[31]

Sini-musta-valkeat värit otettiin käyttöön ensimmäisen kerran vuonna 1881 Vironian perustamisyrityksen yhteydessä. Näistä väreistä luotiin lippu ensimmäisen kerran vuonna 1884 kun EÜS:n jäsenen Karl August Hermannin vaimo Paula ompeli Viron nykylipun mallisen kolmiraitalipun. Lippu otettiin järjestön käyttöön Otepään kirkon luona salaisessa vihkimistilaisuudessa ja hiljalleen seuraavien vuosien aikana väreistä ja lipuista alkoi muodostua orastavan virolaisen kansallisaatteen tunnuksina. Vuoden 1905 levottomuuksien ja mielenosoitusten aikana lippu tuotiin ensimmäisen kerran esiin protestimielessä ja tämän yhteydessä lippu tuli myös virolaisen suuren yleisön tietoisuuteen. Paula Hermannin lippu on edelleen olemassa ja on nykyään Viron Kansallismuseon kokoelmissa Tartussa. ^[32]

Toinen aikainen virolainen lippu oli Maardun kuoron käyttöönottama sini-musta-vihreä lippu vuodelta 1880. Professori Johann Köler suunnitteli lipun Tallinnan laulufestivaalia varten. ^[45] Lipun värit esittivät taivaan sinistä, maanviljelijän mustia vaatteita ja vihreitä niittyjä. Kirjailija Jaan Bergmann kirjoitti vuonna 1881 ensimmäisen runon joka käsitteli Viron lippua, ja runossa Viron lipuksi oli kuvailtu kyseinen sini-musta-vihreä lippu. Myöhemmin Bergmann osallistui EÜS:n toimintaan ja hänen runonsa julkaistiin uudestaan jossa vihreä oli korvattu valkoisella. ^[32] Karl August Hermann vuorostaan julkaisi oman runokirjan vuonna 1881 jonka kannessa kyseinen lippu myös esiintyi. ^[46] Vaikka lippu ei lopulta saanut yhtä laajaa kannatusta kuin EÜS:n lippu, niin vuonna 1913 virolainen ylioppilaskunta Rotalia otti sen käyttöön, ja käyttää sitä yhä.

1.2. Itsenäisyys 1917-1940

Viro julistautui itsenäiseksi 24.02.1918. Sinimustavalkea käytettiin epävirallisena lippuna alusta alkaen, mutta lippu virallistettiin vasta Kontsantin Pätsin väliaikaisen hallituksen toimesta marraskuussa 1918, sen jälkeen kun Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan ja vetäytyi Virosta. Viron eduskunta vahvisti uuden lippulain vasta vuonna 1922 ja vuosien 1918-1922 välillä käytiin myös keskustelua lipun vaihtamisesta. Suurin osa ehdotuksista kyllä hyväksyi EÜS:n alkuperäiset värit vuodelta 1881 (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) mutta keskustelua käytiin niitten muodosta. Erilaiset pohjoismaiset ristiliput olivat myös suosittuja, mutta lopulta kolmiraitainen malli vuodelta 1884 säilyi Viron lippuna. Etenkin Kaitseliit, eli Viron suojeluskunta, oli kolmiraitaisen lipun kannalla. ^[32]

Vuonna 1919 eduskunnan asettama komitea käsitteli kolmea ehdotusta joista kahdessa oli valkoinen risti sinisellä ja kolmas oli Viron ritarikunnan käyttämä lippu. ^[33]

Lippu-ehdotuksia tuli myös yleisöltä. Oscar Kangro painatti Tukholmassa vuonna 1919 pamfletteja, joissa hän esitti Viron lipuksi punaista ristiä valkoisella pohjalla. Ehdotus sai inspiraationsa Suomen lipusta, mutta sininen risti vaihtuisi punaiseen. Kangro kritisoi EÜS:n lippua, koska se oli hänen mielestään johdettu Saksan lipusta ja siksi epäsopiva itsenäiselle Virolle.

Suomessa asunut Viron raittiusseuran perustaja ja toimittaja Yrjö Virola, aiemmin Jüri Tilk, ehdotti Viron Päevalehdessä lipuksi valkoisella pohjalla sinivihreää ristiä tai vaihtoehtoisesti Suomen sinivalkoista ristiä, johon asetettaisiin Viron vaakuna keskelle erottamaan se Suomen lipusta. Nimimerkki "Isamaapoeg" puolsi mustavalkoista ristiä sinisellä pohjalla.

A. Järits ehdotti kahta sini-musta-valkeata lippua. Toinen oli kolmiraitainen EÜS:n lipun tapaan, mutta värit oli toisessa järjestyksessä, toinen oli ristilippu. Suomalainen kauppias Tauno Nissinen vuorostaan ehdotti omalaatuisempaa ristilippua keltaisella pohjalla.

Tuntemattomaksi jäänyt ehdotti neljää ristilipun versiota ja piirsi niistä luonnokset. Paina lippua koko piirrosta varten.

1.3. Neuvosto-Viro 1940-1991

Työn alla...

1.4. Itsenäisyyden palautus 1991-

Työn alla...

2. Inkeriläiset

Kun Venäjän keisarinvalta kaatui ja maa ajautui sisällissotaan, inkeriläisten keskuudessa syntyi kansallinen liike, joka pyrki puolustamaan inkeriläisten etuja. Inkerin itsenäisyys tai liittyminen Suomeen oli osa liikkeen pyrkimyksiä. Viron vapaussodan aikana inkeriläiset perustivat oman rykmentin, joka liitettiin osaksi Viron armeijaa. Tämä rykmentti osallistui Petrogradin hyökkäykseen, jossa virolaiset yhdessä Venäjän valkoisten kanssa yrittivät vallata Pietarin puna-armeijalta. Hyökkäys kulki Inkerinmaan halki ja inkeriläiset osallistuivat alueensa vapauttamiseen.

Suomalainen kapteeni Ilmari Haapakoski suunnitteli rykmentille lipun, jossa sinipunainen risti oli asetettu keltaiselle pohjalle. Värit olivat peräisin Ruotsin ajan Inkerinmaan vaakunasta, jossa keltaisten viljapeltojen ympäröimä punainen muuri kulki sinistä Nevajokea pitkin.

Petrogradin hyökkäys kuitenkin epäonnistui, ja keskenään riitautuneet virolaiset ja Venäjän valkoiset vetäytyivät. Venäläiset riisuivat inkeriläiset aseista, ja Inkerin rykmentti lakkautettiin. Samaan aikaan Pohjois-Inkerissä, Suomen rajan tuntumassa, inkeriläiset vapaaehtoiset valtasivat Kirjasalon kylät ja perustivat alueelle paikallishallinnon. Heidän tavoitteenaan oli vapauttaa Inkeri bolševikkien vallasta joko itsehallinnon tai Suomeen liittymisen kautta. Niin kutsuttu Kirjasalon tasavalta painatti omia postimerkkejä ja otti käyttöön Haapakosken suunnitteleman lipun. Lopulta tasavalta kuitenkin sortui puna-armeijan painostuksen alla, ja inkeriläiset aktivistit vetäytyivät Suomeen vieden lipun mukanaan. Lipun mitat olivat vaakasuunnassa 18 = 5 + 0,5 + 2 + 0,5 + 10 ja pystysuunnassa 11 = 4 + 0,5 + 2 + 0,5 + 4. ^[2]

3. Itä-Karjala

3.1. Heimosodat ja karjalaisten kansannousu, 1918-1922

Vuoden 1918 alussa, kun Suomen sisällissota oli lähestymässä loppuaan ja Venäjän sisällissota jatkui kiivaana, Suomen valkoiset joukot alkoivat järjestää sotaretkiä Itä-Karjalaan. Näiden niin sanottujen Vienan retkien tavoitteena oli tukea paikallista liikettä Venäjän bolševikkeja vastaan. Heikosti organisoidut retket eivät saavuttaneet tavoitteitaan ja joutuivat vaikeisiin taisteluihin sekä bolševikkien että Pohjois-Venäjällä toimineiden liittoutuneiden interventiojoukkojen kanssa.

Kun Suomen valkoiset valtasivat Uhtuan vuonna 1918, suomalainen taidemaalari Jonas Heiska suunnitteli Vienan Karjalalle oman lipun, jossa oli Otavan valkoiset tähdet sinisellä pohjalla. Lippu ei saavuttanut sen suurempaa suosiota ja nopeasti unohtui suomalaisten vetäydyttyä alueelta. Se on kuitenkin ensimmäinen lippu joka koskaan edusti nimenomaan Karjalaa. ^[4]

Pohjois-Venäjän liittoutuneiden intervention aikana britit perustivat Karjalan rykmentin värväämällä suomalaisia kommunisteja, jotka olivat paenneet Itä-Karjalaan hävittyään Suomen sisällissodan. Rykmenttiä johti P. J. Woods, Irlannista kotoisin oleva Britannian armeijan upseeri, ja sen lippuna oli Woodsin suunnittelema oranssi lippu, jonka keskellä oli vihreä apilanlehti. Karjalan rykmentti taisteli sekä bolševikkeja että Suomen valkoisia joukkoja vastaan. Liittoutuneet eivät katsoneet valkoisten suomalaisten retkiä Itä-Karjalaan suosiolla, sillä ensimmäinen maailmansota oli vielä käynnissä ja Saksan armeija tuki Suomen valkoisia. Rykmentti oli toiminnassa vuoden 1919 loppuun asti, kunnes se lakkautettiin brittien vetäydyttyä Venäjältä. ^[3]

Vuoden 1919 lopulla, liittoutuneiden joukkojen vetäydyttyä Pohjois-Venäjältä, Venäjän valkoisten Pohjoinen armeija romahti nopeasti puna-armeijan hyökkäyksen edessä. Pian tämän jälkeen puna-armeija myös ajoi Suomen valkoiset takaisin rajan yli ja otti hallintaansa suurimman osan Itä-Karjalasta.

Maaliskuun 29. päivänä 1920 kokoontuivat Vienan Karjalan väliaikaisen hallituksen edustajat Uhtuan ensimmäisille maakuntapäiville. Paikalle oli valittu 135 edustajaa Vienan ja osittain myös Pohjois-Aunuksen kunnista. Tilanne oli epävarma, alueella oli vielä puna-armeijan joukkoja, mutta silti maakuntapäivät rohkenivat pohtia Karjalan valtiollisia tunnuksia. Näissä tapaamisissa päätettiin perustaa Uhtualle väliaikainen hallitus ja julistettiin aikomus irrottautua Neuvosto-Venäjästä. Lisäksi vaadittiin yleistä kansanäänestystä, joka järjestettäisiin rauhan palattua Vienan Karjalan tulevaisuuden ratkaisemiseksi.Päiväkirjoihin kirjattiin lisäksi, että käsittelyyn otettiin sekä vaakuna että lippu.

Maakuntapäivien pöytäkirjoihin on kirjattu, että vaakunassa karhu tulisi esittää kassara käpälissään, ja että lipun tulisi olla kaksivärinen vaakaraitalippu otavan tähdistön kera. Lähteet kuitenkin eroavat siitä, että mitkä lipun taustavärit olisivat. Alkuperäisen pöytäkirjan mukaan värit olivat punainen ja keltainen, punainen alhaalla ja keltainen ylhäällä. Myöhemmin Suomessa säilyneessä kopioversiossa taas todetaan, että enemmistö kannatti punaista ja vihreää. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että väliaikaisen hallituksen edustaja Iivo Ranne vei Suomeen Akseli Gallen-Kallelalle juuri punavihreän version lipusta, ja tästä tuli pohja Gallen-Kallelan myöhemmille suunnitelmille. ^[6]

Väliaikaisen hallituksen edustaja kauppias Iivo Ranne pyysi Akseli Gallén-Kallelaa suunnittelemaan lipun ja vaakunan väliaikaisen hallituksen luonnoksen perusteella. Gallén-Kallela suostui pyyntöön ja lähetti suunnittelemiensa lippujen mukana kirjeen hallitukselle:

» Otavan tähdistön asemasta olen laatinut tunnuskilpeen ja valtiolippuun revontulien kuvien kaaren muodostuvina hopeavaajojen kautta. Hopeavaajoja on 53 kappaletta Karjalan eri kuntien luvun mukaan. Jos tämä luku sattuisi olemaan väärä voi asian helposti auttaa vähentämällä tai lisäämällä. Myös siksi, että useammalla neekerivaltiolla on tähtiä ja tähdistöjä lipuissaan ja kilvissään olen tahtonut tätä välttää ja koristeelliselta kannalta on revontulien kaari paljon komeampi, heraldiikassa vielä käyttämätöntä ja pohjoiselle kansakunnalle ja maalle mitä luonnollisin. Vaajan merkitys on myös otollinen.

Jotta Karhun kuva (heraldisen säännön mukaisesti oikealle kääntyvä, jos eläin sivulta kuvataan) ei tulisi liian yhtänäköiseksi Satakunnan vaakunan kanssa, olen sitäpaitsi laatinut särjetyt kahleet jalkainsa alle. Koska karhun väri on musta (luonnon väriä kun ei voi käyttää) olen siis lippuun kehittänyt mustan värin. Siksi vielä, että viheriä ja punainen lipussa yhtyen muodostavat vihreän pakollisen virttymisen takia hyvin pahan ja ruman soinnun. Mustan välivärin kautta tämä vältetään. Vihreän, mustan ja punaisen yhtymäsointu on suomalaiskansoille mitä omatakeisin.

Totta on että lippu täten vaikuttaa tavallaan synkältä, vaan eihän kansallislippu olekaan mikään leikin esine, jotta minusta vakavuus tässä on paikallaan, erittäin kun on kysymys Karjalan kunniakkaasta kansasta. Muodon olen sovitellut Suomen lipun kaltaiseksi ymmärrettävistä syistä. Kuitenkin olisi syytä, ennenkuin lippukysymys lopullisesti ratkaistaan teetätä yksi koelippu, tarpeeksi suuri, jotta vaikutus tulee esille, sitten ehkä vasta muodostelemisen jälkeen vahvistettava. » ^[7]

Gallén-Kallela suunnitteli kansallislipun ohella valtio-, sota-, luotsi-, tulli- ja postilipun. Valtiolipun ylänurkkassa on 53 hopeavaajaa vaakunan tavoin, sotalipussa vaakunan karhu, luotsilipussa airot, postilipussa tuohitorvi ja tullilipussa tuohikontti. Lipun mitat ovat vaakasuunnassa 24,4 = 7,7 + 0,9 + 2,5 + 0,9 + 12,4 ja pystysuunnassa 15,7 = 5,7 + 0,9 + 2,5 + 0,9 + 5,7. ^[7]

Gallén-Kallelan piirustukset lipusta ja vaakunasta annettiin Iivo Ranteelle joka vuorostaan tuli viedä ne Karjalan maapäiville Uhtuaan. ^[44] Toukokuussa 1920 Puna-armeija päätti kuitenkin hajoittaa Uhtuan väliaikaisen hallituksen, ja näin ollen niitä ei koskaan virallisesti vahvistettu. Lipusta on tullut karjalaisten parissa kuitenkin suosittu ja se on säilynyt epävirallisessa käytössä sekä Venäjällä että Suomessa tähän päivään asti. Väliaikaisen hallituksen hajottamisen jälkeen tyytymättömyys bolševikkien valtaa kohtaan kasvoi karjalaisten keskuudessa. Suomalaisten vapaaehtoisten tuella karjalaiset nousivat kapinaan ja n.s. Metsäsissit taistelivat puna-armeijaa vastaan kantaen Gallén-Kallelan sotalippua. Karjalaisten kansannousu lopulta kukistettiin vuoteen 1922 mennessä.

3.2. Neuvosto-Karjala 1920-1990

Kun puna-armeija vakiinnutti asemansa Itä-Karjalassa, alue muutettiin Neuvosto-Venäjään kuuluvaksi autonomiseksi tasavallaksi. Aluksi autonomisella tasavallalla ei ollut omaa lippua, vaan se käytti Neuvosto-Venäjän lippua. Helmikuussa 1937 perustuslakia muutettiin, ja Karjalalle annettiin oma punainen lippu, johon oli kirjoitettu Neuvostovenäjän ja Karjalan Autonomisen Tasavallan nimet venäjäksi, karjalaksi ja suomeksi. Myöhemmin, loppuvuodesta 1937, suomenkieliset tekstit poistettiin kun suomalaiset kommunistit tapettiin Stalinin vainoissa. Neuvostolippujen mittasuhteet olivat 2:1.

Talvisodan jälkeen vuonna 1940 Karjala nostettiin täysivaltaiseksi neuvostotasavallaksi (Karjalais-suomalainen sosialistinen neuvostotasavalta). Neuvosto-Karjalaan liitettiin Suomelta vallatut alueet ja tasavalta sai uuden lipun joka sisälsi tekstit suomeksi ja venäjäksi, mutta ei enää karjalaksi. Stalinin kuoleman jälkeen vuonna 1953 kaikkien tasavaltojen liput muutettiin poistamalla tekstit ja korvaamalla ne erilaisilla väriaiheilla. Karjalan lippuun lisättiin vihreitä ja sinisiä kenttiä edustamaan Karjalan jokia, järviä ja metsiä. Vuonna 1956 Karjala alennettiin jälleen autonomiseksi tasavallaksi ja liitettiin takaisin Neuvosto-Venäjään. Lippu muutettiin tällöin Neuvosto-Venäjän lipuksi, johon lisättiin KACCP ja KASNT vasaran ja sirpin alle. Vuonna 1978 tekstiä muutettiin hieman, mutta tätä lippua käytettiin aina Neuvostoliiton hajoamiseen asti.

Vuoden 1953 lippua edelsi tasavallan korkeimman neuvoston puhemiestön pyynnöstä tehty luonnos vuodelta 1947, jota ei kuitenkaan koskaan otettu käyttöön. Siinä vihreä raita oli kapeampi ja sinisessä kentässä oli sijoitettu kuusikoristeita. Vuoden 1978 lippumuutosta varten suomalainen heraldikko Kari Laurla lähetti kaksi ehdotusta lipuksi jossa Neuvosto-Venäjän lippuihin lisättiin valkoinen kuusenoksa-kenttä vihreän aaltokuvien kera ja ilman. ^[10]

Vuosina 1934-35 käytiin Suomeen paenneiden karjalaisten ja suomalaisten karjalaisasiaa edistäneiden parissa keskustelua Karjalan lipusta, jonka yhteydessä nousi kritiikkiä Gallen-Kallelan lipun värien synkkyydestä. Karjalan kielen tutkija Edvard Ahtia ehdotti Karjalan Vapaus -lehdessä 3/1934, että Karjalan kansallisvärit tulisi sen sijaan olla valkoinen, sininen ja kultainen. Ahtia löysi näistä väreistä yhtymäkohtia Karjalaiseen kansanrunouteen ja hän esittii niiden symboloivan vapautta, kauneutta ja hyvyyttä. Sininen ja valkoinen esiintyivät myös veljeskansojen, eli Suomen ja Viron lipuissa ja niinkuin Virossa, tuli nämä kaksi väriä yhdistää jonkun omintakeisen kolmannen värin kanssa, eli tässä tapauksessa keltaisen. Ahtia esitti, että nämä värit voisi mieluiten sommitella lippuun valkoreunaiseksi siniristiksi keltaisella pohjalla. Hän oli myös sitä mieltä, että Gallen-Kallelan suunnitteleman vaakunan voisi korvata sellaisella, jossa esiintyisi karhun sijaan kantele. ^[43]

Seuraavana vuonna Aunuksesta kotoisin ollut aktivisti ja Suojärveläisen Karjalan Kansalaisseuran sihteeri Paavo Jukola (alk. Ivanoff) julkaisi lippuehdotuksensa seuran lehdessä, Rahvahan sanassa. Jukola perusti ehdotuksensa Ahtian väreihin: lipussa oli valkoisella pohjalla sininen, kultareunainen risti. Kansalaisseura oli hyväksynyt lipun ja vastaavan värisen kantelevaakunan omaan käyttöönsä toukokuussa 1935, ja nyt niitä ehdotettiin koko Karjalan tunnuksiksi. ^[47] Ehdotusta uusista tunnuksista kritisoitiin kuitenkin turhaksi hajoitusyritykseksi, eikä Jukolan lippua tai Ahtian värejä ole sittemmin käytetty ^[48].

3.3. Karjalan tasavalta 1991-

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Neuvosto-Karjalan korkein hallinto päätti nimetä alueen uudelleen Karjalan tasavallaksi ja ottaa käyttöön uudet valtiolliset symbolit, kuten lipun, vaakunan ja kansallislaulun. Vuoden 1992 alussa järjestettiin julkinen kilpailu ideoiden keräämiseksi, ja siihen tuli lukuisia kommentteja ja ehdotuksia. Valintakomitea arvioi 60 lippuehdotusta, ja 28. toukokuuta 1992 valittiin kaksi finalistia: J. Nivinin ehdotus ja V. Dobryninin ehdotus. ^[11]

Nivinin ehdotus oli vihreä, valkoinen ja sininen kolmiraitainen lippu jonka keskellä oli punainen pykäläristi. Vihreä edusti uskoa onneen sekä Karjalan luontoa, valkoinen rauhaa sekä karjalan talvia ja lopuksi sininen suuruutta ja kauneutta, valtiollisuuta ja vaurautta. Lipun leveys-pituussuhde on 4:6,5.

Dobrynin ehdotus perustui Gallén-Kallelan lippuun ja perustelu kuului:

» Lipussa on vihreällä taustalla punareunainen musta risti samoin kuin Skandinavian maissa, joihin ainakin maantieteellisesti Karjala kuuluu. Gallen-Kallelan mielestä lipun ja vaakunan värit heijastavat seudun asutushistorian erikoisuuksia. Vihreä tarkoittaa metsää, punainen tulta ja musta maata. Tnagonpuoleisessa yläkulmassa on 19 kolmiota Karjaln piirein ja kaupunkien luvun mukaan. Tätä lukua voidaan tarpeen tullen muuttaa. » ^[13]

Keskustelu lipusta jatkui vuoden 1992 loppupuolelle saakka, eikä yksimielisyyttä saavutettu, ei lipusta eikä vaakunastakaan. Dobrynin lippu oli suosittu karjalaisten parissa mutta etenkin venäläisten puolelta Gallén-Kallelan lipun yhteydet suomalais-karjalaiseen kansallisaatteeseen nähtiin ongelmallisena. Petroskoin yliopiston lehtori A. Litvin esitteli tällöin uuden lippuehdotuksen joka yhdisti Venäjän rainelipun sinisen pohjoismaisen ristin kanssa. Lippu kuvasti Karjalan roolia Venäjän laivaston muodostumisessa ja Karjalan läheisyyttä pohjoismaihin.

Marraskuussa 1992 korkein neuvosto palasi asian pariin. Tällä kertaa mukaan tuli A. Kinnerin uusi ehdotus, punainen, sininen ja vihreä kolmikenttä, joka perustui Neuvosto-Karjalan vanhaan lippuun. Neuvosto päätti äänestää Kinnerin ja Nivinin ehdotusten välillä, mutta kumpikaan ei saanut tarpeeksi ääniä, mikä johti jälleen kerran lykkäykseen. Lopulta 16. helmikuuta 1993 neuvosto kokoontui uudelleen ja valitsi Kinnerin kolmikentän Karjalan tasavallan viralliseksi lipuksi. ^[15]

4. Vepsäläiset

Vepsäläisten kansallislippu on samaisen Dobrynin suunnittelema vuodelta 1992. Sekin perustuu Gallén-Kallelan lippuun. Vuonna 2000 lipusta tuli Vepsän kansallinen volostin virallinen lippu ja oli käytössä sen lakkauttamiseen saakka vuonna 2005. ^[16]

5. Lyydiläiset

Lyydiläiset ovat pieni karjalaiskansa Aunuksen Karjalassa. Vuonna 1995 lyydiläinen kirjailija Miikul Pahamov suunnitteli lipun Gallén-Kallelan lippuun perustuen. ^[17]

6. Inkeroiset

Inkeroiset ovat suomensukuinen ortodoksinen kansa, joka asuu Inkerissä. Inkeroisten lipun ovat todennäköisesti suunnitelleet historioitsijat Olga Konkova ja Vladimir Zernov 2000-luvun alussa. Lipun keskellä on punaiset aurinkovaunut, jotka on otettu malliksi inkeroisten käsitöissä käytetyistä koristekuvioista. ^[18] Vuonna 2021 julkaistussa artikkelissa, joka käsittelee Zernovia, esiintyy toinen versio lipusta, jossa aurinkovaunut on korvattu punaisella pykäläristillä. Tämän version suunnittelijoiksi mainitaan Zernov ja Konkova, mutta kyseistä lippua ei ilmeisesti käytetä. (kuva). ^[19]

7. Vatjalaiset

Vatjalaiset ovat pieni ja uhanalainen suomensukuinen kansa joka on kotoisin Inkerinmaan Laukaanjoelta. Kirjailija ja runoilija Alexander Gurynov suunnitteli lipun ja vaakunan Zernovin, Efimovin ja Efimovan avulla vuonna 2002. Sinisen kolmiot kuvaavat Peipsijärveä ja Suomenlahtea joiden välillä Laukaanjoki juoksee. Valkoinen V-muoto kuvastaa joenrantaa sekä vatjalaisten nimeä ja punainen risti vatjalaisten uskoa ja koettelemuksia historian saatossa. ^[20]

8. Liiviläiset

Liiviläiset ovat kotoisin Latvian rannikkoseuduilta. Heidän määränsä alkoi vähetä jo 1800-luvun lopulla, mikä johti suomalaisten ja virolaisten yrityksiin tukea liiviläisten kansallista heräämistä 1920-luvulla. Liiviläisten liitto perustettiin vuonna 1922 edistämään liiviläisten asiaa, ja sen perustajajäsen Didrik Volganski suunnitteli liitolle lipun. Liiviläiset kokivat vainoa Neuvostoliiton miehitettyä Baltian maat, eikä liitto ja lippu palanneet käyttöön kuin vasta 1980-luvulla. Vihreä, valkoinen ja sininen kolmikenttä edustaa maata, valkoisia hiekkaisia rantoja ja merta. Lipun ulkomitat ovat 2:1 ja vaakasuorat raidat ovat 2:1:2. ^[21]

9. Setukaiset

Setukaisten lippu valittiin vuonna 2003 pidetyssä kansanäänestyksesslä, ja 29. marraskuuta lippu hyväksyttiin virallisesti Obinitsan seitsemännessä Seto-kongressissa. Vuonna 2018 vastikään perustettu Setomaan kunta otti sen käyttöön. Lipussa on punainen risti valkoisella taustalla. Ristin muoto on otettu Setukaisten perinteisistä kirjailluista vöistä. Lipun mittasuhteet ovat 6:11. ^[22]

10. Ruotsinsuomalaiset

Ruotsinsuomalaisten lippu valittiin vuonna 2014 kahden finalistin kesken. Voittavan lipun suunnitteli Andreas Jonasson ja siinä yhdistyvät Suomen ja Ruotsin liput. ^{[23] [24]}

11. Meänmaa

Meänmaan lippu otettiin käyttöön 15.06.2007. Lippu on Herbert Wirlöfin suunnittelema ja sen mittasuhteet ovat 7:11. Värit on otettu Suomen ja Ruotsin lipuista ja kuvaavat aurinkoa, lumista luontoa ja sinistä kesätaivasta. Meänmaan murteella lippua kutsutaan Meänmaan flakuksi. ^[25]

12. Kveenit

Kveenien lipun otti ensimmäiseksi käyttöön Kveenimaayhistys vuonna 2009 joka valitsi lipun 20 ehdokkaan parista. Lipun käyttöönotto oli hitaanpuoleista ja vasta vuonna 2017 se alkoi yleistyä kun Ruija Kvääniliitto myös hyväksyi sen. Bengt Johansson-Kyrön suunnittelemassa lipussa on sinisellä pohjalla kveenien käsitöihin perustuva auringonkukkatunnus. ^{[26] [27]}

13. Metsäsuomalaiset

Metsäsuomalaisten lippu, jonka norjalaispari Frederic M. Lindboe ja Bettina Gullhagen suunnittelivat, otettiin käyttöön 29. joulukuuta 2022. Se syntyi kesällä 2021 järjestetyn lippusuunnittelukilpailun tuloksena johon lähetettiin satoja ehdotuksia. Vihreä kuvastaa kaskiviljelyn metsää, keltainen mäkikuisman kukkasia ja punainen tulta sekä pyhää pihlajapuuta. Musta edustaa kaskenpolton nokea ja savutupien noen peittämiä seiniä, ja sen vinoneliöinen muoto on metsäsuomalaisten vanha hedelmällisyyden symboli. ^[28]

Svullryan kylässä Norjassa, metsäsuomalaisten perinnealueella, järjestetään metsäsuomalaisen kulttuurin perinnejuhla Fonnskogsdagene-festivaali. Siinä yhteydessä paikalliset julistavat joka vuosi Metsäsuomen itsenäiseksi valtioksi ja nostavat tasavallan lipun salkoon. Finnskogsdagenen kotisivuilla kerrotaan lipun luomisesta ja sen epätavallisesta muodosta:

» Rallikuljettaja Per Engseth Elverumista vieraili Finnskogenin tasavallassa sen avajaisissa kesällä 1978. Auto koristeltiin ja siihen lisättiin karjapuskurit ja spoilerit. Koristelun lopputuloksena syntyi lippu. Lipun mittasuhteet, joka oli tarkoitus sijoittaa auton oveen, muistuttivat enemmän "tavallista" lippua, mutta risti oli käännetty oikealle ja maalattu täysin vapaalla kädellä. Värivalinta oli yksinkertainen – käytettiin niitä maali- ja lakkasävyjä, joita löytyi verstaalta. Erling Hagen, Oddvar Neby ja Jørn Skaslien olivat yhtä mieltä siitä, että musta ja vihreä maali sekä maalarinteippi olivat sopiva yhdistelmä. Tämä on yksinkertaisuudessan tarina tasavallan ensimmäisestä lipusta joka syntyi ralliauton oveen.

Finnskogenin tasavallalla ei vielä ollut lippua nostettavaksi salkoon avajaisten yhteydessä, joten hallitus päätti, että tasavallalle oli luotava oma lippu. Tasavalta halusi erottautua Norjan kuningaskunnasta, ja siksi oli luonnollista suunnitella oma erityinen lippu. Lipun ompelivat Aud Vålberg, Martha Hansen, Inger Åransberg ja Jenny Skaslien hallituksen ohjeiden mukaisesti. Värit valittiin niistä kankaista, joita ompelijoilla oli varastossa, ja ne vastasivat suunnilleen niitä värejä, jotka oli maalattu auton oveen. Tavanomaisia lipun mittasuhteita ei noudatettu, sillä leveyden määritti käytettävissä ollut vihreä kangas, eikä pituuskaan ollut ennalta määrätty, vaan se määräytyi jäljellä olevan kangasrullan mukaan. Maalarinteipin-värinen risti korvattiin ”hopeisella” kankaalla, ja musta risti tehtiin mustasta kankaasta. » ^[29]